Toinen vuoteni Merimelojat ry:n puheenjohtajana on alkanut. Uusi hallitus on järjestäytynyt ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan puitteet sovittu. Urheiluseuran luottamustehtävä on palvelutehtävä – minun ja muiden hallitukseen valittujen tulee tekemisillämme ylläpitää toiminnan edellytykset ja kehittää niitä. Etusivun otsikkokuvassa Merimelojien hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt harjoittelevat palautteen antamista ja vastaanottamista. Miten olemme onnistuneet? Mitä pitäisi kehittää ja parantaa?
Vapaaehtoisten rekrytointi luottamustehtäviin ei ole vahvimpia puoliani. Jäsenlehtemme Merimelojan päätoimittajan luovuttua tehtävästään uutta ei ole löytynyt. Hallituksen velvollisuus on huolehtia että jäsenlehti ilmestyy, joten toimitan sitä toistaiseksi muiden tehtävieni ohella. Olen miettinyt, mikä voisi olla rekrytointiongelmien taustalla. Aiemmissa vapaaehtoisjärjestötehtävissä olen aiemmin saanut palautetta liian hallitsevasta otteesta – vahvojen mielipiteiden jyräävä esittämistapa karkoittaa ihmisiä. Siinäkö vika?
Katse peiliin. Tänä vuonna yritän parantaa oma toimintaani, olla entistä avoimempi muiden mielipiteille ja ajatuksille.
Onpa alakuloinen kuva! Pidemmän ajan kehitys kulkee toki siihen suuntaan, että vapaaehtoishommiin on entistä vaikeampi löytää tekijöitä. Ei siis ole kysymys rekrytointitaidoista. Vaikea ketään on repiä pystymetsästä hommiin, jos ei ole omaa paloa ja innostusta. Vaikka olis kuinka tuhat jäsentä. Mono on esimerkki siitä, että kun paloa löytyy niin sopivan tehtävän osuessa löytyy tekijäkin. Hallitus on hoitanut hommat oikein hyvin. Niin hyvin, että tavallinen jäsen ei ehkä edes näe tarvetta tarttua hommiin..
Näin pressavaalien keskellä näkisin, että “Saulimainen” ote asioihin ei ole kaikkien suosiossa. Kansa kaipaa keskustelevaa, lempeää ja ymmärtävää johtamista. Näin varsinkin nuoret. Ei vaan ole mitään näyttöä siitä, että päätökset tulisi tehtyä ja asiat hoidettua sillä tavalla. Jatka vaan Rauli samalla linjalla, mutta jotain oppia pressavaalista ja kansan tahdosta kannattaa ottaa. Kyllä ne nuoret sieltä tulee.
Puurojuhlissa pistin merkille, että tanssitettavia daameja oli enemmän kuin hakevia kavaljeerejä. Vaikka seuran jäsenistössä enemmistönä ovat miehet. Tämä on kirvelevä käytännön ongelma, joka pitäisi ratkaista. Ajattelin, että annetaan miehille talkoosuoritus tanssittamisesta pullan leipomisen sijasta. Mahtaisko tilannne korjaantua tuolla. Vaan ehkä miehet pelkäävät naisia. Naiset haluaa olla pomoja nykyään ja sehän on pehmomiehille kova paikka. Tärkeempää kuitenkin oli, että bändi oli loistava ja jengi pääsi rokkaamaan. Ja jatkossa tärkeetä on, että seura tarjoaa edelleen rokkia kaikilla rintamilla. Rock!
Johtaminen on selkeästi muuttumassa joka puolella. Ikinä se ei ole ollut helppoa ja se on paras oppi mitä itse sain hallituksessa olemisesta. Myöhemmin noista työnohjaamisen, valmentamisen kysymyksistä on tullut minulle jokapäiväisiä ja saan siitä palkkaa. Silti kokoajan on uutta opittavaa. Enää ei hyvin diktaattorimainen johtaminen lennä pitkälle. Ihmisiltä täytyy itsestä löytyä into tehdä asioita, jossa voidaan auttaa löytämään se palo. Peili on huono väline arviontiin, korvat ja silmät ovat parempi väline. Voisi miettiä kenen esim CV:ssä moinen kokemus olisi eduksi, motivaation lähteitä on paljon. Olisiko joku muu hieman taitavampi henkilö rekrytoinnissa? Johtamisen yksi tärkeistä tiedoista on se, että tietää kuka osaa minkäkin homman hyvin ja pyytää apua. Ja vahvistaa sitä positiviisella palautteella.
Liika avainhenköiden kuormittaminen jakuvasti väsyttää innon ja palon.
Espoon Eskimoiden hallitus koostuu suunnilleen tasan naisista ja miehistä. Tuosta naisten muuttuneesta pomottamisesta on kyllä havaintoja täälläkin niin töissä kuin harrastuksissa. Oman kokemuksen mukaan niin naisissa kuten miehissä on sekä hyviä että huonoja pomoja. Pitää myöskin olla rohkeutta muuttaa asioita esim Kodak, joka meni konkurssiin kun eivät uskaltaneet lähteä mukaan digikuvaukseen ajoissa.
“Johtaminen” on minun mielessäni melko kaukana Merimelojien hallituksen jäsenten – myös puheenjohtajan – roolista. Toki hallitus käyttää sille kuuluvaa päätösvaltaa, mutta hallituksen ensisijainen tehtävä on toimia keskustelun ja toiminnan ohjaajana, tehtävässä jota monissa työyhteisöissä kuvataan lainasanalla “fasilitoija”. Hallituksen keskinäisessä työnjaossa tämä rooli on puheenjohtajalla. Sen paremmin yhdistyksen sääntöjen kuin hallituksen keskinäisen työnjaonkaan mukaan seuralla ei ole yksittäistä “johtajaa”. Mielestäni yhdessä päättäminen on Merimelojien vahvuus.
Merimelojien toimihenkilörekrytoinnissa, erityisesti sellaisiin tehtäviin joissa tarvittaisiin jonkin alan ammatillista osaamista, on yhtenä haasteena osaajien tunnistaminen jolleivät nämä ilmoittaudu itse. Jäsenrekisteriin ilmoitettuja tai muun virallisen jäsenasioinnin kautta seuran tietoon tulleita jäsenten ammatteja ei saa käyttää toimihenkilörekrytointiin. Tähän rajat asettaa Suomen laki.
Lakeja toki pitää noudattaa, mutta voi mainostuksen avulla saada kiinnostumaan tietyn tyyppisiä ihmisiä “virasta”. Johtaminen sanana suomeksi on tosiaan muuttanut merkitystään enkä viitannut tällä erityisesti Merimelojiin. Toimihenkilönä roolilla “tiedottaja” olisi varmaan myös riittävästi töitä. Tittelillä on merkitystä juuri CV:ssä. Kuten moni muukin on sanonut avainhenkilöiden saaminen on nykyään tosi vaikeaa sitä ei voi kieltää, eikä siinä epäonnistumista lyhellä aikavälillä voi syyttää ketään vaan yrittää löytää uusia keinoja ongelman ratkaisemiseksi.
Rauli on loistava puheenjohtaja ja selkeästi itse -reflektointia harrastava aktiivi toimija. Mielestäni kyse ei ole Raulista vaan yleisestä ilmiöstä, vapaa ehtoistyö on laskeva trendi… voisko paikkaa markkinoida jollain täkyllä mikä houkuttelis enemmän?
Samaa mieltä edellisten kanssa. Äänestäisin Raulia uudelleen – hyvin on hommat hoituneet. Vaikeita ja nopeita päätöksiä on osattava tehdä – ja kaikki ei voi miellyttää.
Toivottavasti tämän vuoden uusista jäsenistä löytyy talkoohenkeä ja tarvittavia osaajia – jos/kun nykyisistä ei löydy. Lehtihän voi olla ilmoituspainotteinen – sennäköinen mihin resurssit riittää.
.. nyt tämä “pikkupomo” lähtee töihin luistelemaan. Pieni luontaisetu duunissa. (:
Hommien hoituminen on hyvän yhteistyön tulosta, kiitos kuuluu kaikille Merimelojen asioita hoitaville.
Yhdessä tekeminen esim. melontakoulujen vetäminen on ollut tosi hauskaa ja antoisaa. Osallistujia on ollut monenlaisia ja haasteena on viedä melonnan ilo-sanomaa kaikille yhtälailla. Vetäjien kanssa on tullut tutuiksi ja tärkeintä minulle on ollut hienon harrastuksen monien puolien jakaminen. Toisaalta on hienoa tavata melojia retkillä, retkisaarella ja jutella hienosta harrastuksesta sydämensä kyllyydestä. Kun antaa saa…
Ihmisten motiiveihin voi päästä käsiksi esim tuossa linkissä olevista tutkimuksista http://www.kansalaisareena.fi/index.php?sivu=tovapaaehttoim#motiivit.
Sen perusteella voi ihmisiä auttaa löytämään syyn miksi ryhtyä toimeen.
Itselleni tuli niistä viesteistä, joilla päätoimittajaa etsittiin sellainen olo, että pitäisi olla alan ammattilainen tai vähintäänkin hankkinut vuosien kokemuksen puoliammattimaisena harrastajana. En tietenkään tiedä kuinka ammattimaista päätoimittajaa etsitte/etsimme lehdellemme, mutta kuitenkin uskoisin, että hyvä suomenkielen taito, terve järki, halu oppia ja jonkin asteinen ymmärrys tiedottamisesta ja/tai toimittamisesta hyvän yhteistyökyvyn lisäksi olisivat riittävät vaatimukset tuohon hommaan. Ehkä ne “etsintäkuulutukset” asettivat riman aika korkealle, ja siten pelottivat potentiaaliset ehdokkaat pois?
Itse olen toiminut aiemmin huomattavasti pienemmissä järjestöissä, joissa kaikki käytännössä tuntevat toisensa. Tällöin on helppo löytää toimihenkilöt, sillä henkilökohtainen rekrytointi on aina tehokkaampaa. Sen voi ensinnäkin kohdistaa jo paremmin potentiaalisiin tekijöihin. Ja sitäpaitsi, kun joku tulee henkilökohtaisesti pyytämään mukaan on se tietenkin imartelevaa ja lisäksi henkilökotaiseen pyyntöön on vaikeampaa sanoa ei.
Jos ei oikein tunne ketään ja varsinkin jos ei ole ihan varma riittäisivätkö omat taidot/resurssit, on suurempi kynnys lähteä mukaan tai edes kysyä minkälaista homma käytännössä olisi, vaikka oikeasti olisi tehtävästä kiinnostunutkin. Miten tämän ongelman selättäisi Merimelojien kokoisessa järjestössä onkin sitten isompi pähkinä purtavaksi, hallitus ja muut toimihenkilöt kun eivät millään voi tuntea koko jäsenistöä…
“En tietenkään tiedä kuinka ammattimaista päätoimittajaa etsitte/etsimme lehdellemme, mutta kuitenkin uskoisin, että hyvä suomenkielen taito, terve järki, halu oppia ja jonkin asteinen ymmärrys tiedottamisesta ja/tai toimittamisesta hyvän yhteistyökyvyn lisäksi olisivat riittävät vaatimukset tuohon hommaan.”
Siinä ne tärkeimmät tulivatkin. Kuinka ihmeessä tällainen satunnainen perusinsinööri muuten kykenisikään päätoimittajaa sijaistamaan? Ainakin itse odotan kuitenkin että ilmoitus sisältää tehtävän kuvauksen / rajauksen.
Suurehkon liikuntaseuran taloudenhoitajan löytäminen on vaikeampaa, ilman tietyn tasoista osaamista ei tehtävän hoitaminen välttämättä suju. Voi olla, että Merimelojat joutuu tulevaisuudessa turvautumaan ostopalveluun.
Ylimelamiehen tehtävästä ei voi selvitä perusinsinöörin kyvyin yli vuotta pidempään. Tekemällä oppii uusia kykyjä.
Wiion laki iski tähänkin viestintään – tarkoitin, että Merimelojan päätoimittajalla ei välttämättä tarvitse olla viestinnän loppututkintoa yliopistosta eikä hänen tarvitse olla ammattitoimittaja.
En viestilläni tarkoittanutkaan, että tehtävänkuvaus pitäisi jäättää pois, vaan että muotoilu oli ehkä vapaaehtoishommaa harkitsevan kannalta hiukan pelottava. (Tässä taas nähdään kuinka vaikeaa on kirjoittamalla saada haluttu viesti perille
)
Suoraan sanoen voisin toisenlaisessa työtilanteessa olla itsekin kiinnostunut ko. tehtävästä, mutta en olisi tuon ilmoituksen perusteella uskaltanut itseäni siihen ehdottaa, sillä olisin kokenut, että haette tehtävään paljon minua kokeneempaa ja taitavampaa henkilöä. Kuitenkin työssäni monen muun asian ohella hoidan parin järjestön tiedotustehtäviä, kirjoitan säännöllisesti myös kattojärjestömme lehteen ja “editoin” työnantajajärjestöjeni toimihenkilöiden lehteen kirjoittamia juttuja tarpeen niin vaatiessa. Joten jonkinlaista kokemusta tuon suuntaisista hommista on, vaikkei minulla varsinaista toimituksellista kokemusta olekaan.
Ajattelin, että tällaisen rivimelojan kommentti ehkä antaisi asiaan uuden näkökulman. Tämän tyyppiset tehtävät pitäisi onnistua markkinoimaan siten, että niihin uskaltaa tarttua vähemmänkin kokenut tekijä. Auttaisi ehkä jo se, jos voisi luvata aluksi apua löytyvän, jos ongelmia ilmenee. Itse en väitä markkinointia sen paremmin osaavani, muiden tekemisiä kun on aina helpompi analysoida kuin omia.
Taloudenhoitajan homma onkin tietenkin aivan eri kaliiberin juttu suurempine vastuineen yms.
“En viestilläni tarkoittanutkaan, että tehtävänkuvaus pitäisi jäättää pois, vaan että muotoilu oli ehkä vapaaehtoishommaa harkitsevan kannalta hiukan pelottava. ”
Niin minä viestisi ymmärsinkin. Viestissäsi samalla kuvasit tiiviissä muodossa tärkeimmät yhdistyksen lehden päätoimittajalta kaivattavat kyvyt ja ominaisuudet. Niiden lisäksi tarvitaan vain aikaa.
Jos Eevukka työtilanteesi jossain vaiheessa helpottaa, niin ryhdy vaan lehteämme tekemään. (: Kokemusta on selvästikin riittävästi!!
Mielestäni lehden tärkein tehtävä on asioista tiedottaminen; tulevat tapahtumat ja hallituksen päätökset – kaikki muu on mukavaa, tervetullutta lisuketta.
Nuorisomme vaikuttaa oikein ahkeralta kynänkäyttäjältä (: – Heidät kun ohjaa kirjoittamaan omaa palstaa lehteen, niin saamme uutta näkökulmaa asioihin.
Muutoinkin voisi olla käytäntönä, että jokaisesta jaostosta tulisi aina edes pieni “tilannekatsaus” lehteen – mitä kuuluu? Se EI olisi jaoston vastuuhenkilön tehtävä, vaan nakki napsahtaisi sattumanvaraisesti eri henkilöille kauden aikana.
Poolotreeneissä nakin jako sujuisi todennäköisesti jotenkin kisailemalla.. (;
.. ja retkillä, iltanuotiolla, nakki vaan kiertämään ja kenen käteen se jää, kirjoittaa reissusta jutun.
En tiedä miten paljon työtunteja lehden tekeminen teettää – onko toimihenkilön “edut” riittävä korvaus tehdystä työstä? Toisaalta seurassamme monet tekevät, kuten Heikki valotti, korvaamattoman paljon työtä seuramme ja jäsenien hyväksi.
Paras Kiitos heille on, että me rivimelojat osallistumme ahkerasti sekä meloen että muita hommia seuran eteen tehden. Ja pidämme huolta yhteisestä kalustosta ja tukikohdista kuin omistamme.
ps. Lehteen voisi laittaa listan kaikista vuoden talkootehtävistä ja niiden ajankohdista. Silloin voisi valottua rivimelojillekin tehtävien kirjo ja määrä. Ja löytyisi jokaiselle, parhaiten sopivat, kaksi hommaa hoidettavaksi.
Jos joku vanhemmista päätoimittajista lupautuisi olemaan mentorina uudelle päätoimittajalle sekin varmasti madaltaisi kynnystä ryhtyä töihin. Tarjoamalla mahdollisuuden oppia alaa olisi varmaan monelle hyvä motiivi.
Haloo. Eihän meidän lehden toimittaminen mitään rocket siencciä ole. Kaikesta selviää ja kaiken oppii kun vaan tekee!
Olen, Mono, samaa mieltä, mutta pointti olikin siinä, että kaikki eivät suinkaan ole sellaisia “mene ja opi kantapään kautta” -tyyppejä. Jotkut voivat oikeasti arkailla, ja silloin luvattu tuki voi olla ratkaisevakin tekijä hommaa harkitsevalle.
Meitä on monenlaisia toiset haluaa palautetta kehittyäkseen, toiset taas eivät halua saada palautetta. Kukin saakoon itse päättää haluaako oppia kokeilemalla vai kunnellen neuvoja. Itse ainakin olen kiitollinen palutteesta ja neuvoista. Oli kyse sitten helposta tai vaikeasta asiasta kyse. Viestintä hyvin tehtynä on oikeasti aika vaikeaa, kuten on nähty
.
“Ihmisten motiiveihin voi päästä käsiksi esim tuossa linkissä olevista tutkimuksista http://www.kansalaisareena.fi/index.php?sivu=tovapaaehttoim#motiivit.
Sen perusteella voi ihmisiä auttaa löytämään syyn miksi ryhtyä toimeen.”
Kyllä mä syyn teille kerron! Merkkarit on melontaseura, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden ja puitteet harrastaa melontaa. Seuratoiminta perustuu talkootyöhön. Puitteet syntyy siten, että tarpeelliset tehtävät hoidetaan. Ei siinä kysytä koulutusta tai ammattitaitoa, vaan sitä että hommat tulee hoidettua eikä jäädä ihmettelemään riittääkö ammattitaito, koulutus jne. Taloudenhoitajalta voidaan tietysti edellyttää, että se ei kavalla seuran rahoja ja on muutenkin luotettava. Mutta muuten ei tyylipisteitä tarvi tavoitella.
Suurin osa seuran jäsenistä on akateemisesti koulutettuja. Tehtävistä suoriutuminen tuskin tulisi kenellekään ongelmaksi. Mutta nillä, joilla on kolutusta ja ammattitaitoa tuntuu myös olevan rima korkealla omasta takaa ryhtyä hommiin joissa käyttäisivät taitojaan. Levyseppä-hitsaajia ei taida seurasta montaa löytyä, siksi joihinkin käytännön hommiin ryhtyminen tuntuu olevan vielä korkeamman kynnyksen takana kuin kirjoituspöytähommiin.
Jonkun verran tuntuu olevan liikkellä meininkiä, että muiden seurojen jäsenet liittyvät merkkareihin lisäkajakkipaikan tai jonkun muun palvelun takia. Nää on yksittäistapauksia, mutta nykyään tuntuu olevan “hyväksyttävää”, että merkkareiden palvelut kelpaa mutta aktiivisia ollaan muissa seuroissa. Mä olen sen luokan kommunisti, etten moista sulata. Mulle on ollut alusta asti selvää, ettän haluan toimia aktiivisesti merkkareissa. Ja se sataa omaan laariin.
Puitteet ja palvelut ovat syntyneet siten, että joku tai jotkut ovat ryhtyneet hommiin ja nyt me saamme nauttia hedelmistä. Mutta vastaavasti meiltä odotetaan, että nyt vuorostamme hoidamme hommat. Muuten seura kuivaa pystyyn. Mitään ei ole kustannettu verovaroista, niin kuin esim. veneilijöille laitureita ja satamia. Ja sehän mua sapettaa.
Liittymistä harkitsevilta voisi kysyä, että ovatko he mielummin aktiivisia muissa seuroissa tai kaupallisten melontapalveluiden asiakkaina kuin tekevät talkoita merkkareissa. Ja kajakkipaikkoja jaettaessa voitaisiin katsoa, miten hakijat ovat olleet aktiivisia toiminnassa.
Loppiaisena oli extempore puunkaatotalkoot saaressa. Saaren isäntänä olen tyytyväinen, että vaativa homma saatiin nopeasti talkoilla hoidettua ja varsinkin ilman miestappioita. Muuten olisin saanut koko kevään kuunnella akateemista pohdintaa siitä miten homma tulisi hoitaa. Siitäkin miten ihmisiä saataisin rekrytoitua hommiin, voidaan käydä akateemista keskustelua maailman tappiin saakka. Tai sitten kysytään, että kuka tämän homman hoitaa. Sen takiahan seurassa jäseniä on, että ne hoitavat hommat. It’s so simple (:
Henkilöitä on haettu Merimelojan ja muiden seuran kanavien kautta. Tiedossani olevat toimittajan työtä tekevät Merimelojat ovat vuorollaan hoitaneet päätoimittajan tehtävää, heiltä ei kannata enää kysyä. Jäsenrekisterissä olevaa tietoa ei tähän tarkoitukseen saa hyödyntää, sen kieltää laki. Moni seuraa tätäkin kirjoittelua. Yritetty on – väkisin ei ketään tehtävään saa, enkä ala sattumanvaraisesti kyselemään vastaantulijoilta.
Kysytty on. Akateemista keskustelua käydään siksi, ettei kukaan ole vastannut.
Joo, varmasti on riittävästi tiedotettu avoimista tehtävistä. Jäsenrekkarista ei olis hyötyä sopivien henkilöiden etsimisessä. Ns. ammattilaisuus olis pikemminkin rasite tehtävän hoitamisessa. Ammatilaiset asettavat riman turhan korkealle ja tekevät numeron tekemisistään. Ja tuskin kukaan haluaa työpäivän jälkeen jatkaa samaa hommaa harrastuksen puitteissa. Lehdykän toimittaminen lienee suhtellisen simppeliä hommaa. Se vois olla jopa mielenkiintoista kun on käytännössä vapaat kädet toteuttaa itseään. Hommiin tarttuminen on lähinnä asennekysymys. Passiivisuus ja suvaitsevaisuus on päivän sanoja.
Hallituksen tehtäväksi on määritetty yhdistyksen asioiden hoitaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa pääosin yhdistyksen operatiivista toimintaa: juoksevien asioiden hoitoa ja yhdistyksen kokousten päätösten toimeenpanoa (sisältäen toimeenpanossa vaadittavan päätöksenteon yksityiskohtaisemmista kysymyksistä).
Olen miettinyt asiaa, enkä keksi syytä sille miksi jäsenten aktivoinnin ja seuratoimijoiden rekrytoinnin pitäisi olla enemmän juuri puheenjohtajan/hallituksen kuin kenen tahansa muun seuran jäsenen vastuulla. Eikö puheenjohtajalla/hallituksella ole tarpeeksi tekemistä yhdistyksen asioiden hoitamisessa? Toimijoiden rekrytointi on asia, johon kuka tahansa seuran toiminnasta kiinnostunut jäsen voi osallistua. Peiliin katsomisen paikka on meillä kaikilla Merimelojat ry:n jäsenillä, ei erityisesti juuri puheenjohtajalla. Vaikka auki oleva tehtävä (kuten nyt esim. päätoimittajan pesti) ei olisi juuri sinua varten, voit silti kysellä ja keskustella siitä tuntemiesi jäsenten kanssa. Hallitus tietysti tekee muodollisesti lopullisen valinnan, mutta ei ehdokkaiden etsimisen tarvitse jäädä vain puheenjohtajan ja hallituksen vastuulle.
Yksi hyvin merkityksellinen asia on esimerkin voima. Merimelojilla jokainen hallituksen jäsen ja toimihenkilö näyttää jo nyt lähes maksimaalista esimerkkiä vastuun ottamisesta yhteisistä asioista. Tämä on vain kovin pieni joukko. Olisi hyvä, jos useammat jäsenet näyttäisivät toisilleen mallia siitä, että kuka tahansa voi ottaa vastuuta seuran yhteisistä asioista. Jos ei pysty sitoutumaan esimerkiksi päätoimittajan tai taloudenhoitajan pestiin, voi silti aivan hyvin ottaa jonkin pienemmän tehtävän vastuullensa. Joku voisi jo nyt sitoutua esimerkiksi ohjaamaan tietyn melontakurssin tai hoitamaan puurojuhlan järjestelyt. Sitoutumalla mihin tahansa vaikka kuinka pieneen asiaan ottaa taakkaa pois aktiivisimpien toimijoiden harteilta ja näyttää itse hyvää esimerkkiä muille. Mitä useampi jäsen näyttää hyvää esimerkkiä, sitä useampi seuraa perässä. Näin saamme yhdessä ohjattua seurakulttuuria palveluiden odottamisesta itse tekemisen suuntaan!
Hallituksen tärkein osuus tässä yhtälössä on olla valmiina jakamaan valtaa ja vastuuta muiden vapaaehtoisten toimijoiden kanssa. Urheilujärjestöissä tapahtuu liian usein se, että johto haluaa pitää pienetkin asiat ja kaikki langat omissa käsissään, eikä ole halukas jakamaan valtaa ja vastuuta silloinkaan kun tekijöitä löytyisi. Sellaisessa kulttuurissa tekijöitä ei sitten pian löydykään. Tämä oli ehkä joskus ongelma Merimelojissakin, mutta ei mielestäni enää viime vuosina. Toivon, että hallituksemme suhtautuu jatkossakin positiivisesti ja kannustaa kaikkia jäseniä, jotka ovat valmiit ottamaan pienenkin konkreettisen asian vastuulleen.
Seuratyön tekeminen on meidän kaikkien yhteisellä vastuulla. Hallituksen erityinen tehtävä on sitä mahdollistavien ja tukevien päätösten tekeminen.
Suoraa puhetta, paljon asiaa. Pyrin tarkoituksella välttämään sanavalintoja, joista voi muodostua mielikuva kysymyksestä “Minä teen näin paljon, mikset sinäkin tee?”. Tunnistan tosiasian, ja ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä yhtä paljoa, vaikka halua olisi. Jollekin kysymys on ajanpuutteesta, Toisille työtilanne ja elämäntilanne asettavat rajoituksia. Tunnen Merimelojia, joiden työ vie heidät jaksamisen rajoille. Siinä tilanteessa ei ole mahdollisuutta osallistua, eikä kovin suorasukainen osallistumisen penääminen auta asiaa – sen paremmin yhteisen seuramme kuin henkilön itsensä kannalta.
Pyrin myös välttämään henkilökohtaista erilaisiin talkootehtäviin pyytämistä. Haluaisin että vajallamme on ilmapiiri, jossa jokainen on tervetullut riippumatta siitä, missä määrin voi osallistua talkoisiin, ja jossa vajasaarella liikkuvan ei tarvitse pakoilla talkoopyyntöjä jollei kykene kantamaan korttaan kekoon. Tehtäviin voi ilmoittautua itse, kun haluaa – ja kykenee.
Seuran luottamustehtävien luonteesta kirjoittamisen toivoin – ja toivon, kirjoitin siitä myös Merimelojan pääkirjoitukseen – saavan kirjoitukseni lukijan ajattelemaan itse. Hallitus on seuraa ja jäseniä varten, ei toisinpäin, mutta seuramme toiminnan toteutamme me jäsenet yhdessä, kukin kykyjemme mukaisella tavalla!
Esimerkin näyttäminen on tärkeää, muuten ei puheilla ole katetta. Rauli on ehkä hieman herkkä ton henkilökohtaisen nakittamisen kanssa aikaisemmista kokemuksista johtuen. Mun mielestä henkilökohtainen pyytäminen ja jopa painostaminen on sallittua, mutta ei pakottaminen. Joillekin henkilökohtainen yhteydenotto voi olla arvostuksen osoitus, joka johtaa myönteiseen vastaukseen. Mahdotonta tietää, mikä sopii kullekin. Eikä se ole yksin puheenjohtajan tehtävä, jokainen voi olla aktiivinen rekrytoinnissa. Puheenjohtajan palsta on hyvä foorumi pitää asiaa esillä. Mutta uusien jäsenten perehdyttämiseen/jäsenhakemukseen asian voisi sisällyttää, silläkin uhalla, että joku toteaisi että seuratoiminta ei ole häntä varten.
Työtaakka on monella riesana. Hyvä harrastus voi tarjota työlle vastapainoa ja auttaa jaksamaan. Harrastustoiminnan ja vaapaaehtoisen talkootyön voi nähdä tälläkin tavalla.
Harvan organisaation jäsenet on niin sitoutunut ettei tuon rekrytointi tyyppisten asioden läpivientiin tarvita johtavan elimen panosta. Siihen kuitenkin kannattaa pyrkiä.
Teeman yläpilvestä: Silloin kun puhutaan harrastuksesta, omasta lajista ja seuratoiminnasta joka on elämäntapa eikä puhde, on mielestäni jo loukkaavaa käyttää sitoutumis-termiä
Enemmänkin termi voisi olla “elinkautinen”
Seuroja tulee ja menee, jotkut pysyvät aktiivisena, toiset on pyötälaatikossa. Lauantaina Vierumäellä kasataan taas uutta melontaseuraa pystyyn, jonne olen menossa. Toisille harrastus on elinkautista, toisille vain hetken kokeilua ja monelle jotain siltä väliltä.
Kannattaa siellä Vierumäellä unohtaa noi yritysmaailman johtamisopit ja organisaatiokaaviot, ettei mene heti pöytälaatikkon uusi seura.Tää on harrastustoimintaa, jota motivoi ihan erilaiset asiat kuin työelämää. Seuratoiminta pitäisi nähdä mahdollisuutena, saa tehdä asioita ilman palkkaa.