Luisteluretkellä Virossa

Tunnelista löytyy ..

Kuluneena viikonloppuna osallistuimme Suomen Retkiluistelijoiden historiassa harvinaiselle retkelle. Matkustimme Viron Pärnuun luistellaksemme Riianlahden jäillä. Kuusihenkinen ykkösryhmämme luisteli lumipeitteisillä, ahtojääosuuksien sävyttämillä jäillä lauantaina 60 km ja sunnuntaina 20 km.  Lauantain sää oli erinomainen, sunnuntaiat sävytti lumisade ja 15 m/s etelätuuli joka laitoi jääkentät liikkeeseen. Satelliittikuvissa näkyneelle uudelle lumettomale teräsjäälle ei lauantaina ollut asiaa lainkaan, sunnuntainakin hyvin pienelle alueelle ja lyhyeksi aikaa.

Majakoita, avaraa merimaisemaa, jääilmiöitä, luistelua hyvässä seurassa. Elämysmatkailua parhaimmillaan!

Kuvia Flickr-galleriassa: lauantai (60km), sunnuntai (20km).

13 ajatusta: “Luisteluretkellä Virossa

  1. Suomen retkiluistelijoiden verkkosivuilla, retkiraporteissa, on linkkejä muiden ottamiin valokuviin.

  2. Lumet sulaa kohta, samoin jäät. Melontakausi alkaa ennemmin kuin huomataankaan. Ei kannata hötkyillä, peittoa korviin vaan. Kunto ei kestänyt Skorvön jotosta, mutta kävin ottamassa savut Annumeista Malminkartanon alpeilla. Pyydaa oli polveen saakka.

    • Jotain “luistelijoita” nähtiin eilen menomatkalla Skorvöseen. Jäätiin katsomaan jäävätkö väylän väärälle puolelle Merikarhun ajaessa ohi. Onneksi eivät jääneet, vaan jatkoivat väylän vierustaa Helsinkiin päin hienossa jonomuodostelmassa. Kiikareita ei ollut, niin ei saatu selvää oliko kyseessä 6 luistelijaa vai 3 jotain nelijalkaista kaveria. Vaikea oli uskoa, että lyhyen matkan päässä olisi ollut luistelukelpoista jäätä, kun itse taaperrettiin suksien kanssa epätasaisessa lumen ja jäänpalasien sekamelskassa. Maasto oli eilen muutenkin vaihteleva.. Tämänpäiväinen lumentulo teki maastosta vielä haasteellisemman – lumikinoksia riitti, sekä täysin upottavaa lunta. Kiitos miehille ladunavauksesta! – oma kunto ei siihen riittänyt. Mutta muuten oli hyvä reissu. (:

      • Nyt retkihiihto onkin mainio vaihtoehto retkiluistelulle. Muiden perässä hommasin retkihiihtoon Madshus Epoch -sukset eli nimeään vaihtaneet Karhu XCD:t. Hyvin tuntuvat toimivan kovalla ja pehmeällä, kantavalla ja upottavalla, ylä- ja alamäessa. Vanhat Pellestovat jäänevät pahan päivän varalle.

        Lähipäivinä on lähdettävä ladunavausta harrastamaan.

  3. skorvössa kuuntelemassa luistelukelit tuovaa vesisadetta. Perjantaina vesihiihtoa kaupunkiin?

    • Länsiväylää ajaessa näytti, että tummat laikut ovat lisääntyneet viikon mittaan. Saattaa olla vetinen kotimatka, vois olla Annumit poikaa. Toivotaan, että jäät ei lähde yht’äkkiä niinkuin viime vuonna.. Ei siellä suksikaupassa näkynyt sellaista lyhyempää Rapsua? Tai ehkä se on näytillä Vene messuilla.

          • Jäiden liikkeiden takia saisi vielä olla aika tarkkana. Toisaalta, Rapierillahan on suht´ helppoa nousta jäälle, se makaa suoraan “kölillään”.

            Ehkä Rapierisi on varaston puolellla, ei myymälässä hypisteltävänä?

            • Niin, pidetään varastossa piilossa, ettei kukaan erehdy tilaamaan samanlaista.

              Tiedusteluhuhu Kaparenilta, jäät ovat liikkeessä..

              • Tänään olis vissiin päässyt meloen Jätkäsaaresta 4 kilsan päähän Skorvötä leveää railoa pitkin..?
                No – lähempänä rantaa pääsee ainakin tarpomaan vielä viikonloppuna, ettei tullut turhaan hankittua hiiihtovarusteita. (:

              • Maanantain satelliittikuva on kovin pilvinen, sunnuntain kuvassa jäätä vielä riittää.

                Seuraava käyttökelpoinen kuva saataneen aikaisintaan keskiviikkona, mutta ilman kuvaakin (ja ilman kovin kummoisia ennustajanlahjoja) voi sanoa ettei huominen lumisade ainakaan paranna hiihtokeliä jäällä. Perjantain-lauantain kova pohjoistuuli voi tyhjentää Herrön selän, mutta ainahan voi hiihdellä sisäreittiä. Skorvön sisäpuolinen osa Brändön selästä menettää yleensä jääpeitteen huomattavasti myöhemmin.

              • “Tiedusteluhuhu Kaparenilta, jäät ovat liikkeessä..”

                Jonain vuonna pääsin maaliskuun alkupuolelta käväisemään Sävasundista Skorvanilla. Nyt vaikuttaa jäiden suhteen samanlaiselta, jos niitä pohjoistuulia löytyy.

                Ne Valleyn paatit kai tulevat vasta kun koko kontti on saatu täyteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s