Toinen vuoteni Merimelojat ry:n puheenjohtajana on alkanut. Uusi hallitus on järjestäytynyt ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan puitteet sovittu. Urheiluseuran luottamustehtävä on palvelutehtävä – minun ja muiden hallitukseen valittujen tulee tekemisillämme ylläpitää toiminnan edellytykset ja kehittää niitä. Etusivun otsikkokuvassa Merimelojien hallituksen jäsenet ja toimihenkilöt harjoittelevat palautteen antamista ja vastaanottamista. Miten olemme onnistuneet? Mitä pitäisi kehittää ja parantaa?

Vapaaehtoisten rekrytointi luottamustehtäviin ei ole vahvimpia puoliani. Jäsenlehtemme Merimelojan päätoimittajan luovuttua tehtävästään uutta ei ole löytynyt. Hallituksen velvollisuus on huolehtia että jäsenlehti ilmestyy, joten toimitan sitä toistaiseksi muiden tehtävieni ohella. Olen miettinyt, mikä voisi olla rekrytointiongelmien taustalla. Aiemmissa vapaaehtoisjärjestötehtävissä olen aiemmin saanut palautetta liian hallitsevasta otteesta – vahvojen mielipiteiden jyräävä esittämistapa karkoittaa ihmisiä. Siinäkö vika?

Katse peiliin. Tänä vuonna yritän parantaa oma toimintaani, olla entistä avoimempi muiden mielipiteille ja ajatuksille.

Loman viimeiset päivät kuluivat hiihtämisen merkeissä. Majapaikkana oli tuttu ja turvallinen Tunturikeskus Kiilopää, josta teimme noin kolmenkymmenen kilometrin lenkkejä ympäröiville laduille. Kevyemmin kauden aluksi! Lunta riitti sekä vapaan että perinteisen hiihtoon mainiosti, vaikka enemmänkin olisi saanut olla.

Hiihtämisen lisäksi piti edes kerran päästä maastoon lumikengillä. Vuokrasimme yhdet, ensin päivällä oli minun vuoroni hiihtää ja Katri säntäsi Kiilopään huipulle maisemia ihailemaan. Kuvista on havaittavissa, miltä siellä näytti.. Pimeän tultua oli minun vuoroni lumikengillä, suunta sama kuin edellisellä.

Saa nähdä, milloin hiihtokausi jatkuu täällä etelässä, hiihto kun on paitsi hauskaa puuhaa, myös mainiota melojan”talviharjoittelua”. Voisin viimeinkin hankkia itselleni luistelusukset, jos talvi tulisi toden teolla.

Isommat kuvat

Vuosi 2011 päättyi Skorvössä. Porkkalan aitiopaikalla saimme odottaa lähestyvää vuotta 2012 sekä nauttia Reinon ilotulitusnäytöksestä. Waterman-kaksikko vei Katrin ja minut saareen aatonaattona sutjakkaasti,  myöhäisen lähdön vuoksi sisäreittiä pimeässä noin 2.50 tuntumaan. Paluumatkalla uudenvuoden päivänä viiden asteen yöpakkasen vaikutus tuntui veden jähmeytenä ja paluumatkaan kauniissa pakkassäässä ulkoreittiä kuluihin hieman yli kolme tuntia yhdellä maissakäynnillä. Aattona ilmestyivät Reino ja Mia Taraneillaan, mutta vastoin lieviä ennakko-odotuksia ei muita tullut. Onneksi me meloimme saareen – viisaasta päästä nauttii koko ruumis

Isommat kuvat Flickr-galleriassa

Tutuille hiihtoreiteille .. tasan vuosi sitten hiihdeltiin Laakson kentältä Vantaanjoen varteen ja takaisin, sellaisia 25 km lenkkejä. Nyt voi vain haikeana muistella sitä, hiihdosta ei tietoakaan.

Lauantaina koitti odotettu GoPro Hero 2 -kameran testimelonta Lauttasaaren ympäri. Tarjolla oli 11 m/s itätuulta, joka valitettavasti ei kylmään veteen jaksa nostaa samanlaista aallokkoa kuin kesällä. Video on 12 minuutin kestoinen hätäisesti leikattu tiivistelmä.

Kokeilu jatkui sunnuntaina, tällä kertaa kaksikolla. Ensiksi minuutti surffintapaista Waterman-kaksikolla.

Seuraavaksi viisitoista puuduttavaa myötätuulen minuuttia Watermanilla. Parhaasta pariminuuttisesta voisi tehdäkin nopeasti katsottavissa olevan “opetusvideon” hidastuksineen, pitäisi vain hankkia videoeditointiohjelma ja taito käyttää sitä!

Vietin pidennetyn viikonlopun Skorvön saarella. Neljään tuuliseen melontapäivään mahtui kauden parhaat surffit Porkkalassa 13 m/s, puuskissa 15 m/s, tuulen nostamassa aallokossa. Mahtui kolme yötä saaren huipulla teltassa, kovan tuulen ja välillä talvimyrskynkin rapisuttaessa kangasta. Yöllä luonnon kutsuun vastatessa satoi taivaalta märkiä rättejä päin näköä, meloessa raesade nipisteli poskia. Saunassa muuttui maailma paremmaksi ja aamukahvin äärellä kelpasi vertailla teltannarujen tuulenkestävyyttä (Hilleberg voitti vertailutestin Helsportin poissaollessa).

Etusivun kuvassa esiintyy Skorvön isännän teltta tuulialttilla paikalla, tarkkaan kuvia katsova löytää lisää pohdinnan aihetta telttojen kiinnittämisestä ..

Merimelojien vuoroilla ei ainakaan näin alkukaudesta ole muodollista ryhmäopetusta, vaan painotus on vapaassa harjoittelussa. Neuvontaa saa, lähes joka kerta paikalla olevat kokeneet seurakouluttajat opastavat tarvittaessa kädestä pitäen. Jokainen on melontakoulussa saanut opetusta peruspelastautumistaidoissa, lämpimässä vedessä niitä on hyvä harjoitella. Yläkuvassa on meneillään hieman peruspelastautumista vaikeampi temppu, olisikohan istuimessa jotain vikaa?

Kajakin ohjaamista on hyvä harjoitella. Erilaisten etu- ja takaperäsimien ja niiden yhdistelmien harjoiteltu hallinta on valttia, kun olosuhteet muuttuvat vaikeammiksi. Paitsi tekniikoiden itsensä, myös niiden harjoittelun tuoman koordinaation ja kehonhallinnan paranemisen myötä.

Erilaisten tuentojen harjoittelu on uimahallissa helppoa. Tuentataidot eivät korvaa tasapainotaitoa, eikä hallissa nipin napin pelastava tuenta riitä merellä saati virtaavassa vedessä, mutta niiden harjoittelu tutustuttaa samalla kajakin hallintaan lantiolla.

Eskimopyörähdyksen ydinasian, kajakin lantiolla tapahtuvan käännön (hip snap / hip flick) harjoittelu onnistuu parhaiten altaan reunan kaiteesta kiinni pitäen.Uimahallivuorolla käytetään sekä pitkiä merikajakkeja että lyhyempiä koski- ja poolokajakkeja.

Eskimopyörähdyksen opettelussa kokenut opastaja on korvaamaton apu! Kuvassa pyörähdystekniikka ei vielä ole loppuun saakka hiottu, mutta tulosta saadaan jo, meloja nousee vedestä. Uima-altaassa on runsaasti tilaa harjoittelulle, toisten melojien aiheuttama pieni ristilaine lisää todellisuuden tuntua.

Eskimopyörähdyksen voi tehdä monella eri tavalla! Kuvissa sekä eri henkilöitä että eri tyyppisiä eskimopyörähdyksiä.

Eskimopyörähdyksen, ja tuentojenkin, alkuopettelussa melakelluke on hyödyllinen kapine. Sitä voi käyttää melan kanssa tai ilman, ns, käsieskimoa opetellessa.

Tietenkin hallissa voi ja kannattaa myös meloa! Erilaisten tekniikoiden harjoittelu yhdistettynä melontaan tuo varmuutta niiden käyttöön. Ehkäpä jonain kertana näemme nuoret ratamelojammekin tekemässä 25 metrin vetoja yhdistettynä kauniisiin ja tehokkaisiin käännöksiin? Vaikkei oma esitykseni 10 metrin rykäisystä kovin tasokas olekaan, haastan ratanuoret pistämään paremmaksi!

Kaikki hauska päättyy aikanaan, niin myös hallivuoro. Kajakit otetaan pois vedestä, kuivataan ja kannetaan säilöön. Altaan rataköydet laitetaan takaisin. Jäljet siivotaan.

Hallimelonta on hauskaa puuhaa, sanovat iloiset kävijät!

Pysykää kuulolla ..

Kuva: Veto!

Kajakki jota kutsutaan nimellä “Tölkki” sai synninpäästön. Opin viimein melomaan sitä Epic-melallani. Voolahden kylmässä ja matalassa vedessä saavutin suuremman sileän veden huippunopeuden kuin koskaan millään yksiköllä. Ei se hidas ole, sittenkään.

Kuva: Aamu Voolahdella

Tämä aamu palautti mieleeni erään vuodenvaihteen, jolloin pääsimme päivä toisensa jälkeen luistelemaan peilikirkkaille jäille ..

Kuva: Iltatekemisiä

Lisää kuvia syksyisestä Voolahdesta.

Kuva: Illan valot Paratiisisaarella.

Kävin viikon loman avajaisina Skorvössa. Tässä muutama kuva saaresta ja muista kävijöistä sunnuntaina lähtöä tekemässä. Itse tulin kaupunkiin vasta tiistaina.

Niin, ja pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että menomatkaan kului Inuk-merikajakilla 2.42, paluumatkaan 2.43, helpohkoa melontaa sivutuulessa. Kyllä tuo marssivauhti minulle riittää, sen edellyttämä teho ei ole niin suuri ettenkö voisi nauttia syksyisistä maisemista meloessani.