Rauma-Uusikaupunki 4.2.2012

Viime lauantaina luistelimme Uudestakaupungista Raumalle. Lumisena, huonona retkiluistelutalvena koitti harvinainen mahdollisuus, joka piti käyttää. Retkiluistelussa on pitkälti kyse mahdollisuuksien hyödyntämisestä.

Raumalaisten retkiluistelijoiden hyvien jäätietojen innoittamana teimme pienen iltapäiväretken Uudestakaupungista Raumalle. Lähdimme lauantaina klo 13 Yaran tehtaan portin viereiseltä parkkipaikalta. Luistelimme hyvillä jäillä Raumalle käyden matkalla katsastamassa Lyökin pookin – pääsihän sinnekin. Raumalla Botnian tehtaan rannassa olimme klo 17.35. Loppumatka Rauman kanaalia ylös keskustaan edellytti kahta lyhyttä kävelyosuutta Botnian tehtaan ja hinaajien laiturin kohdalla. Retki päättyi kanaalissa olevan pienen pohjapadon kohdalle. Matkaa tuli noin 70 kilometriä.

P1020190Kuva: Katri Lyökin pookilla

Jäät olivat pääosin sileitä. Osalla reitistä esiintyi vaihtelevan tiheyksistä jääkukkaa. Välillä löytyi lyhyitä epätasaisempia osuuksia. Eri ikäisiä umpeenjäätyneitä tuuliavantoja oli jonkin verran. Jään paksuus oli joitakin tuuliavantoja ja yhtä muuta yksittäistä kohtaa lukuunottamatta koko ajan ”riittävä”. Reittimme kävi useampaan otteeseen avoveden reunalla. Pakkasen/laivojen mainingin aiheuttamia halkeamia havaittiin jonkin verran, yhden niistä avustuksella tuli tehtyä lähempää tuttavuutta jään pinnan kanssa.

P1020191Kuva: Sileää jäätä Raumanmerellä

Nyt nuo hienot jäät ovat valitettavasti peittyneet lumikerroksen alle. Onneksi bussilastillinen pääkaupunkiseudulta lähteneitä Suomen retkiluistelijat ry:n jäseniä ehti vielä niille. Onnituneiden luisteluretkien taustalla on paljon ennakkovalmistelua, tärkeimpänä kaikista systemaattinen jäiden etsintä eli jäätiedustelu. Kun mahdollisuus, aikaikkuna avautuu, täytyy tilaisuus käyttää. Jäätiedustelua ja raportointia luistelutarkoitusta silmälläpitäen tekevät periaatteessa kaikki Suomen Retkiluistelijat ry:n jäsenet. Jäätietoja kerätään yhdistyksen verkkosivuille vain jäsenille avoimeen osioon. Jäätietojen kerääminen tapahtuu useimmiten konkreettisesti paikan päällä – mittaamalla jään paksuutta rannasta, luistelemalla sillä samalla havainnoiden, kysymällä mökkinaapurilta. Julkisesti saatavilla olevat satelliittikuvat ja jääkartat työvat työkalupakkiin laajennuksen, kunhan niitä osaa tulkita luistelun kannalta oikein.

satelliittikuvaKuva: Uudenkaupungin-Rauman luistelujäät lauantaina 4.2.2012

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: