Eteenpäinmelontaa – tekniikasta

Tälle pysyvälle sivulle tallennan eteenpäinmelontaa ja melontatekniikkaa koskevia asioita. Eteenpäinmelonnan perusteita kuvataan myös mainiolla Melontaopas-animaatiosivustolla. Tässä käsittelen ensin perustekniikkaa, sitten joitakin yksityiskohtia, jotka ehkä kiinnostavat edistyneempiä harrastajia. Sivun lopusta löytyy ajatuksia melanvalinnasta ja kajakin istuinjärjestelystä.

”Ainakin 90 % retki- ja virkistysmelonnasta on eteenpäin melontaa”. Eteenpäin melonnan tekniikan hiomisen tavoitteiden ei tarvitse olla ”eteenpäin, aina kovempaa ja korkeammalle”. Hyvä tavoite on taloudellisemman melonnan ja siten helpomman matkanteon saavuttaminen. Kunto ja voimat riittävät pidemmälle, myös sään huonontuessa, jos tekniikka on kohdallaan.

Hyvän melontatekniikan opettelussa sopiva kajakki – sellainen joka mahdollistaa rata- ja maratonmelojien tekniikan käytön – on ensiarvoisen tärkeä. Kun opettelun puitteet ovat kohdallaan, on mahdollista hioa tekniikkaa. Kajakin kiikkeryys puolestaan auttaa löytämään omasta melonnasta ei-eteenpäinvieviä piirteitä, kuten taipumuksen keikutella kajakkia lantiolla. Muutaman uimisen jälkeen tuosta keikuttelusta kyllä pääsee eroon .. lopputuloksena harjoittelusta saavuttaa taloudellisemman tekniikan ja siinä sivussa kyvyn meloa kapeaa ja nopeaa kajakkia.

Perustekniikka

1. Istuma-asento

Hyvä asento kajakissa on onnistuneen melontakokemuksen perusedellytys. Meloja istuu penkillä ylävartalo pystysuorassa tai vähän (5-10 astetta) eteenpäin kallistuneena. Jalat sijoitetaan kajakin sisällä oleville jalkatuille siten että päkiä on tuella. Polvet ovat sopivassa (alakautta mitattuna noin 130 asteen) kulmassa, lähes yhdessä lähellä kajakin keskilinjaa, jalkaterät pystysuorassa jalkatuilla. Selkä ei nojaa mihinkään.

Tällöin vartaloa pitäisi voida kiertää siten, että vedon puoleinen jalkatukea polkeva jalka pääsee lähes suoraksi ja toisen puolen jalka mahtuu mukavasti koukistumaan pois tieltä osumatta esimerkiksi kajakin kansirakenteisiin. Polvien tulisi olla lähes yhdessä ja jalkaterien pystysuorassa jalkatuilla (ei sammakon muotoisia asentoja, siis).

Merikajakissa meloja ei istuimen korkeuteen juurikaan voi vaikuttaa, mutta on hyvä tietää istuinkorkeuden vaikuttavan paitsi kajakin kiikkeryyden tuntuun, myös voimansiirron toimintaan. Ratamelojat käyttävät erittäin korkeita, jopa 10 cm luokkaa olevia istuimia. Vedenpintaan nähden korkealla istuvan on käytännössä selvästi helpompi saada vetoon voimaa, kunhan tasapaino siihen riittää. Haittapuolena sentinkin korotus istuinkorkeuteen vaikuttaa kajakin kiikkeryyteen oleellisesti. Kokeile joskus omalla meri- tai kuntokajakilla – laita esim kahden sentin solumuovipatjan pala tai istuinalunen penkille ..

Lisää istuma-asennosta.

melonta-asento

Kuva: melonta-asento

2. Melaote

Melasta otetaan sellainen ote, että nostettaessa mela pään yläpuolelle ovat kyynär- ja olkavarret ovat 90 asteen kulmassa (suora kulma). Ajan mittaan voi hakea hieman leveämpää tai kapeampaa otetta, mutta tämä on lähtökohta. Etäisyys kummankin kämmenen ulkoreunasta melan lapaan on vakio.

Kuva: melaote (kuva puuttuu vielä)

Oikeanpuoleinen melanlapa on perusasennossa kovera puoli kohti melojaa. Melan lavat ovat toisiinsa nähden eri asennossa (kulmassa). Tällä pyritään minimoimaan ilmassa olevan lavan ilmanvastusta. Melonnan aikana oikea käsi pitää pitää saman otteen melasta. Vasen käsi toimii ”laakerina” jonka varassa oikea käsi kääntää vasemman puolen lavan koveran puolen kohti melojaa ennen vasemman puolen vetoa.

3. Eteenpäin

Melonnassa hyödynnetään kiertoliikkeen kautta koko vartalon voimaa.

Melonnasta ei kovin helposti suomenkielistä suoritusanalyysiä löydy, mutta esimerkiksi soudusta löytyy. Soutuvenehän liukuu vapaasti vetojen välillä jolloin vauhti hidastuu. Vedolla pyritään kiihdyttämään vauhti mahdollisimman kovaksi ennen seuraavan liukuvaiheen alkua. Soudun veto on loppua kohti kiihtyvä – vedon alussa työskentelevät jalat, sitten tulevat selkälihakset mukaan ja lopuksi vielä käsivarsia liikuttavat lihakset. Vedon loppuvaiheessa kaikki em. lihasryhmät osallistuvat vetoon. Airojen ja veneen nopeus on suurimmillaan vedon lopussa.

Kanootti/kajakki käyttäytyy vedessä hyvin samankaltaisesti kuin soutuvene. Vauhti hidastuu vetojen välisen liukuvaiheen aikana. Yksittäisessä vedossa voi (ainakin karkeasti) ajatella pyrkimystä samaan – aluksi voimaa tuotetaan jaloilla, sitten myös keskivartalon lihaksilla ja lopuksi mukaan tulevat käsivarsia liikuttavat (pienemmät) lihakset. Työskentelevien lihasten määrä on suurimmillaan vedon lopussa. Kanootin/kajakin nopeus on suurimmillaan vedon lopussa. Veto siis kiihtyy alusta kohti loppua. Melan lapa on saatava pois vedestä ennenkuin veto alkaa hidastua.

Veto pyritään aloittamaan mahdollisimman kaukaa edestä, kuitenkaan kurottelematta. Melojan vartalon vedon puoleinen hartia on valmiiksi eteenpäin kiertyneenä ja vedon puoleinen jalka on koukistunut jonkin verran. Melan lapa laitetaan veteen alakäsi suorana. Yläkäsi on koukistuneena sivulla pään korkeudella. Mela on sivusuunnassa suhteellisen pystyssä (50-70 astetta). Lavan kovera puoli on kohti melojaa – lapa on ”poikittain” kajakin kulkusuuntaan nähden.
meininkiä
Kuva: vedon alkuasento

Melan lapa upotetaan ”keihästämällä” kokonaan veteen lavan kaulaa myöten. Ei enempää, ei vähempää. Veto on tarkoitus suorittaa kajakin kölilinjan (kulkusuunnan) suuntaisesti. Melasta aletaan vetämään alakäden kautta vasta, kun lapa on kokonaan vedessä. Vedon alussa jalka oikenee polkien jalkatukea, seuraavaksi vartalo (lantiosta hartioihin) kiertyy suoraksi, ja loppuvaiheessa käsi koukistuu eli vedon aikana kaikki edellä mainitut lihakset osallistuvat voimantuottoon. Suurin osa vedon voimasta tuotetaan jalan ja keskivartalon suurilla lihaksilla. Vetopuolen jalan oietessa toisen puolen jalka koukistuu antaakseen tilaa vartalon kierrolle (kuin ajaisit polkupyörää). Alakäsi pitää melasta kunnolla kiinni, mutta ei purista.

go

Kuva: melan asento vedon aikana

Yläkäsi kulkee koko lavan vedessäoloajan kutakuinkin silmien korkeudella. Yläkäsi pitää melaa oikeassa asennossa ja oikenee vähitellen vedon aikana. Hyvällä tekniikalla melottaessa vetopuolen jalka on jo lähes suorana yläkäden tai ylälavan saavuttaessa keskilinjan. Yläkäsi pitää melasta löysällä otteella.

edestä-kuvat 199

Kuva: vedon loppu

Veto päättyy, kun melojan kyynärpää saavuttaa vartalon tasan ja/tai yläkäsi ylittää kajakin keskilinjan. Melanlapa otetaan vedestä mahdollisimman sulavasti (roiskuttamatta) sivu edellä.

Ilmavaiheen aikana oikea käsi kääntää vasemman käden varassa toisen puolen lavan valmiiksi vetoa varten – kovera puoli kohti melojaa. Ilmavaiheessa molemmat kädet pitävät rennosti melasta, sormet voi jopa ojentaa välillä. (Ilmavaiheessa mela voi pysähtyä hetkeksi – ns. mikropaussi). Uusi veto aloitetaan suoralla alakädellä, mahdollisimman kaukaa edestä. Vedon puoleinen hartia on valmiiksi eteen kiertyneenä kun lapa laitetaan veteen …

Melonnan perustekniikan lajianalyysi on hyvin samanlainen kuin soudun:
Veto on alusta loppuun kiihtyvä liike, jonka alussa voimaa tuotetaan vain jaloilla, sitten tulevat mukaan keskivartalon lihakset ja lopuksi kädet. Vedon lopussa työskentelevät jalan, vartalon ja käden lihakset samanaikaisesti. Kun lapa on nostettu vedestä, seuraa liukuvaihe, jonka aikana lihakset lepäävät verenkierron kuljettaessa niihin happea ja ravintoa. Jos vedon aikana ei tuoteta riittävästi voimaa, on liukuvaihetta lyhennettävä halutun kokonaisvoimantuoton ja nopeuden säilyttämiseksi.

Muistisäännöt:
-Vartalo vedon puolelle valmiiksi kiertyneenä
-Mela veteen alakäsi suorana
-Yläkäsi pään-silmien korkeudella koko vedon ajan – tukee ja ohjaa melaa (HUOM työntämisestä ei puhuta)
-Voimaa ensin jalan oikaisusta (jalkatuen polkeminen), sitten vartalon lihaksista, vasta lopuksi työskentelee käsi
-Veto loppuu kyynärpää vartalon kohdalla
-Ilmavaiheessa oikea käsi kääntää seuraavan lavan valmiiksi vasemman käden varassa
-Melaa ei puristeta: alakädellä tiukka mutta rento ote, yläkäden ote voi olla löysä

-Kajakki ei nyöki eikä keinu !!!
-Mela menee veteen lähes äänettä !!!
-Vartalon kierto – ei nytkytystä edes-takaisin kuten soudussa!!!

Lusikkamelan tekniikkaa

meininkiä

Kuva: Melan veteenlaitto sivulta katsottuna. Katri näyttää mallia.

Tällä sivulla olevat videot ja kuvasarja esittävät perustekniikan vaiheet lusikkamelalla. Lienee syytä korostaa, että lusikkamela toimii hieman eri tavalla kuin suoralapainen ns. euromela. Sen pito syntyy melan siipimäisen muodon aiheuttamasta ”nosteesta”. Sivuvaikutuksena melan liikerata vedessä on kajakin rungosta ulospäin suuntautuva, mutta meloja voimankäyttö suuntautuu kajakin keskilinjan (kulkusuunnan) suuntaisesti . Veto pyritään aloittamaan mahdollisimman läheltä kajakin keskilinjaa, jonka saavuttamiseksi useimmat vievät yläkäden keskilinjan yli vedestänoston aikana. Teen itsekin niin – ääriasennossaan melan lapa on keskilinjassa. Tämä mahdollistaa samalla paremman vartalon kierron. Suoralapaisella melalla veto pyritään tekemään kajakin keskilinjan suuntaisesti, niin lähellä keskilinjaa kuin mahdollista.

Ylläoleva video esittää eteenpäinmelonnan vaiheet edestä katsottuna. Tästä voit katsella sitä paremmalla tarkkuudella (tarvitset Quicktimen) . Oleellista on, että melonnassa hyödynnetään kiertoliikkeen kautta koko vartalon voimaa. Vedon alussa alakäsi on suorana. Vedon puoleinen hartia on valmiiksi eteen kiertyneenä ja vedon puoleinen jalka on koukistunut jonkin verran. Veto aloitetaan mahdollisimman kaukaa edestä. Vain hieman ”mutkia suoristaen” voidaan sanoa, että vedon alussa voima tulee jaloista, puolivälissä enemmän keskivartalosta ja vasta lopussa alakäsi osallistuu työskentelyyn. Voima tuotetaan kiertoliikettä hyödyntäen. Yläkäsi kulkee koko lavan vedessäoloajan kutakuinkin silmoien korkeudella. Hyvällä tekniikalla melottaessa vetopuolen jalka on jo lähes suorana yläkäden tai ylälavan saavuttaessa keskilinjan. Siinä vaiheessa on tehotonta jatkaa vartalon kiertoa. Paljon parempaan lopputulokseen pääsee aloittamalla uuden vedon jolloin saa taas jalkojen voimaa peliin. Näkymä melojan takaa (parempilaatuisena täällä).

Edellisten videoiden kiivas rytmi voi hämätä ajattelemaan, että noin melotaan vain jos halutaan kovaa. Seuraavassa rauhallista tahtia. Tämä on suurelta osin kuvattu melojan sivulta, joten näet vedon vaiheet toisesta kulmasta. (Tarkempi versio)

Lisätietoa netistä

Etsivä löytää netistä jos jonkinmoisia selostuksia eteenpäinmelonnan tekniikasta. Yksi asiantunteva suomenkielinen selostus on seuraava Risto Fagerholmin tiivistelmä (Helsingin Kanoottiklubin sivuilla). Englannin kielellä löytyy ainakin Greg Bartonin harjoittelua kuvaava teos Barton Mold ja sen tekniikkaluku.

Vertailun vuoksi olympiavoittaja Veraas Larsenin tekniikkaa – siinä hyvä malli kaikille. Mitkä ovat retkimelojan ja kilpamelojan tekniikan erot videolta tarkasteltuna ??

Viimeisenä videona katkelma vaativasta Molokai-avomerikilpailusta. Molokai melotaan Hawaijilla Oahun ja Molokain saarten välisen noin 50 km salmen yli nopeilla ja kiikkerillä surfski-aluksilla. Merimelojalle ehkä lähimpänä surfskitä oleva kokemus on Valley Rapier 20 -kajakki, kilpasurfski tosin on sekä nopeampi että kiikkerämpi. Sama tekniikka toimii.

Melavalinnan merkitys

Hyvän eteenpäinmelonnan kannalta oleellisimpia melojan ulkopuolisia tekijöitä ovat melavalinta ja kajakin istumajärjestelyn ergonomia. Asioita yksinkertaistaaksemme, unohtakaamme aluksi ns tavallisten eli euromelojen ja lusikkamelojen (wing-mela, kuppimela) väliset erot. Molempien tyyppien mukaisia meloja valittaessa oleellista on melojan pituuteen ja istumakorkeuteen (veden pinnasta mitattuna) sopivan melan varren pituuden määrittäminen, sekä käyttötarkoitukseen (merikajakki, kuntokajakki, kilpuri) ja melojan voimatasoon sopivan lapakoon valinta.

Melan varren pituuden määrittelyyn on olemassa monenlaisia muistisääntöjä. Yksi perusasia on, että miehille mela löytyy yleensä 210-220 cm ja naisille 200-215 cm kokonaispituuden (lavat+varsi)haarukasta. Melottaessa melan lapa upotetaan kokonaan veteen, jolloin yläkäden pitäisi hyvällä tekniikalla melottaessa kulkea näkökentässä nenän-silmien korkeudelta. Lastattua merikajakkia melottaessa saatetana tarvita lyhyempi mela kuin kevyttä ja korkealla istuimella varustettua kuntokajakkia tai kilpuria melottaessa. On jokaisen oma asia hankkiiko kompromissina yhden melan kaikkiin käyttötarkoituksiin, useita meloja, vai varren pituussäädöllä varustetun melan. Viimeksi mainittujen säätövara on yleensä 10 cm, joka riittää useimpiin käyttötarkoituksiin.

Melan lapakoko pitäisi valita jälleen käyttötarkoituksen mukaan. Merikajakkiin riittää pienempi lapa kuin kilpuriin. Kuntokajakissa pärjää samalla lavalla kuin merellä, kunhan tekee valinnan ensisijaisesti hitaamman eli merikajakin mukaan. Melan lapakoon pitäisi olla sellainen, että marssivauhdeissa merkittävin nopeuden lisäämistä rajoittava tekijä on melojan aerobinen kestävyys. Melomisen ei siis vauhtia lisättäessä pitäisi aluksi tuntua kuntosaliharjoittelulta, vaan olla hengästyttävää kestävyysliikuntaa. Jos lihasvoima loppuu ennenkuin meloja lainkaan hengästyy, on melan lapakoko ehdottomasti liian suuri.

PS. Kiitokset Katrille, joka on jaksanut vakaalla kädella kuvata noita melontojani !!!

4 Comments on “Eteenpäinmelontaa – tekniikasta

  1. Kyynärvarren koukistamisella voi olla vaikutusta siihen miten sujuvasti eteen lavan saa seuraavaa vetoa varten. Onko mielestäsi huomion arvoinen asia?

    • Riippuu siitä mitä tarkoitat – vedon lopussa varmaan? En tiedä vastaako seuraava pohdinta kysymykseen, mutta tulipahan mieleen.

      Melonnasta ei kovin helposti suomenkielistä suoritusanalyysiä löydy, mutta esimerkiksi soudusta löytyy. Soutuvenehän liukuu vapaasti vetojen välillä jolloin vauhti hidastuu. Vedolla pyritään kiihdyttämään vauhti mahdollisimman kovaksi ennen seuraavan liukuvaiheen alkua. Soudun veto on loppua kohti kiihtyvä – vedon alussa työskentelevät jalat, sitten tulevat selkälihakset mukaan ja lopuksi vielä käsivarsia liikuttavat lihakset. Vedon loppuvaiheessa kaikki em. lihasryhmät osallistuvat vetoon. Airojen ja veneen nopeus on suurimmillaan vedon lopussa.

      Kanootti käyttäytyy vedessä hyvin samankaltaisesti kuin soutuvene. Vauhti hidastuu vetojen välisen liukuvaiheen aikana. Yksittäisessä vedossa voi (ainakin karkeasti) ajatella pyrkimystä samaan – aluksi voimaa tuotetaan jaloilla, sitten myös keskivartalon lihaksilla ja lopuksi mukaan tulevat käsivarsia liikuttavat (pienemmät) lihakset. Työskentelevien lihasten määrä on suurimmillaan vedon lopussa. Kanootin nopeus on suurimmillaan vedon lopussa. Veto siis kiihtyy alusta kohti loppua. Melan lapa on saatava pois vedestä ennenkuin veto alkaa hidastua.

      Huomaan, että olen itsekin aiemmin käyttänyt huonoa kielikuvaa lihasten työskentelyjärjestyksestä – jollekin on saattanut jäädä väärä käsitys, jonka mukaan lihasryhmät työskentelisivät vuorotellen. Todellisuudessa vetoon osallistuvat lihasryhmät tulevat mukaan vedon eri vaiheissa ja työskentelevät yhtä aikaa vedon lopussa.

      Täytyy ajatella asiaa ja mahdollisesti korjata tämän artikkelin tekstiä hieman.

    • Millainen on kyynärvarren ja olkavarren välinen kulma ilmavaiheessa? Se riippuu vartalon mittasuhteista, oteleveydestä ja käytössä olevan melan ominaisuuksista. Jonkin verran näyttää lajin huipuillakin olevan henkilökohtaisia tyylieroja, vaikea siis sanoa.

      Periaatteessa mela pitäisi saada veteen sille tyypillisessä pystyasennossa. Euromelan voi laittaa veteen lähes pystyssä, jotkut lusikkamelat taas on helpompi tuikata jorpakkoon hieman matalammassa asennossa. Lahnakosken perushalko pitää laittaa salakavalasti hieman matalampana veteen jos haluaa ettei se loiskuta, mutta siinä lavan muotoilu onkin mennyt täysin mönkään.

      Vedon aikana voimakkaasti kierteiset lusikkamelan lavat esimerkiksi pyrkivät nopeasti aluksen kyljestä sivullepäin. Niillä yläraajoja liikuttavien lihasten osuus voimantuotosta jää mahdollisesti pienemmäksi, mene ja tiedä. Tutkimuksia aiheesta on vaikeaa löytää, nämä pohdinnat nojautuvat lähinnä kuulupuheisiin, netistä luettuihin keskusteluihin ja omaan rajoitettuun kokemukseen.

  2. Laitan lusikan tähänkin soppaan.. Melontatekniikan analysointi ja harjoittelu on tärkeää retkimelojallekin mm. sen takia että saisi kropasta ulos sen vähäisenkin voiman ja tehon eteenpäin vievän liikkeen tuottamiseksi. Parhaiten tämä onnistuu asian harjoitteluun soveltuvalla kalustolla niin kuin Rauli on kuvannut. Kilpasoudussa ja ratamelonnassa melotaan kevyillä ja liukuvilla aluksilla, joita treenatun urheilijan on mahdollista suhteellisen lyhyillä matkoilla ryntäyttää runkonopeuden yläpuolelle. Retkikajakki painaa yleensä vähintään kaksi kertaa sen minkä ratakajakki. Retkimelojan omapainosta on suhteelisesti suurempi osa vararavintoa kuin voimaa tuottavaa lihasta toisin kuin ratamelojalla. Siten kun kyytiin pakataan retkivarusteet, puhutaan jo aivan eri lajeista. Varsinkin säännöllisessä linjaliikenteessä tehokkaaseen ja taloudelliseen etenemiseen pyrkivän retkimelojan tulee välttää repimistä, kiskomista, pumppaamista yms. Sen sijaan tulee pyrkiä siihen, että ratakajakkia huonommin liukuva ja raskaassa lastissa oleva alus pysyy mahdollisimman tasaisessa liikkeessä ja luonnollisesti selvästi runkonopeuden alapuolella. Veto ei saa olla terävä, vaan voima pitää jakaa tasaisemmin vedon matkalle. Onhan vedon aikana kiihdytettävänä moninkertainen massa. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyempää melaa ja rullaavaa liikettä. Ehkä tästä löytyy selitystä sillekin, että kovin harva ratameloja harrastaa retkelyä vaikka moottorin puolesta edellytykset olisivat loistavat. Retkimelojan usein kuultu kommentti asiaan on: ”minulla ei ole mihinkään kiire, ehdin paremmin katsella lintuja jne.”. Mutta säännöllisessä linjaliikentessä asia on tullut kokemuksen kautta ymmärretyksi. Skorvium est!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s