Melonnan perustekniikka – istuma-asennon merkitys
Keskustelu melonnan perustekniikan – eteenpäinmelonnan – ydinasioista tuntuu pintautuvan säännöllisin väliajoin. Tänä keväänä on ollut puhetta istuma-asennosta, erityisesti jalkojen asennosta kajakissa. Tässä joitakin asioita tueksi melontatekniikkaa pohtiville.
Kuva: Ylempi meloja istuu ryhdikkäästi, alempi röhnöttää vatsa ulkona. Muistisääntönä voi käyttää ”Häntä koipien väliin, vyötäröä hieman taakse, rintakehä ulos”.
Meloja istuu penkillä ryhdikkäästi, ylävartalo pystysuorassa tai vähän (5-10 astetta) eteenpäin kallistuneena. Jalat sijoitetaan kajakin sisällä oleville jalkatuille siten että päkiä on tuella. Polvet ovat sopivassa (alakautta mitattuna noin 130 asteen) kulmassa, lähes yhdessä lähellä kajakin keskilinjaa, jalkaterät pystysuorassa jalkatuilla. Selkää ei nojata ”selkätukiin” eikä aukon reunaan – se estää vartalon kierron. Selän ja lantion ryhdikäs asento mahdollistaa tehokkaan voimansiirron. Tarkoituksena on saada lantio, vyötärö ja hartiat samaan linjaan. Lantiota kallistetaan hieman taaksepäin ja samalla rintakehä työntyy hieman eteenpäin. ”Rinta ulos, persaukset sisään”. Ks. kuva yllä.
Kuva: Vasemmalla jalat hyvässä melonta-asennossa. Keskellä monissa merikajakeissa olevien pienten laidalle asennettujen jalkatukien sanelema asento. Oikealla huono, jalat lukitseva, jalkojen käytön estävä asento.
Jos lukitset jalat jonnekin istuma-aukon sivuille, menetät melanvedon tärkeimmän voimantuottovaiheen jossa jalan suuret lihakset työskentelevät. Seurauksena on, että tuotat voimaa vain ylävartalon ja käsien pienemmillä, nopeammin väsyvillä lihaksilla. Voisin perustella laajasti, miksi pienempien lihasryhmien käyttö on epätaloudellisempaa, mutta annan mieluummin esimerkin pohdittavaksi: jaloilla jaksan kävellä tuntikausia, mutta käsillä hädin tuskin muutaman askeleen. Mistä tämä johtuu?
Melonnan perustekniikan lajianalyysi on hyvin samanlainen kuin soudun:
Veto on alusta loppuun kiihtyvä liike, jonka alussa voimaa tuotetaan vain jaloilla, sitten tulevat mukaan keskivartalon lihakset ja lopuksi kädet. Vedon lopussa työskentelevät jalan, vartalon ja käden lihakset samanaikaisesti. Kun lapa on nostettu vedestä, seuraa liukuvaihe, jonka aikana lihakset lepäävät verenkierron kuljettaessa niihin happea ja ravintoa. Jos vedon aikana ei tuoteta riittävästi voimaa, on liukuvaihetta lyhennettävä halutun kokonaisvoimantuoton ja nopeuden säilyttämiseksi. Tai nopeutta alennettava. Tehokkainkaan aerobinen energiantuotto ei riitä, jos voimataso on kovin alhainen / voimaa tuotetaan vain pienemmillä lihasryhmillä. Kunto loppuu kesken kaiken. Siinä on suurin yksittäinen syy, miksi retkimelonnassa monille yli 30 km päivämatkat ovat liikaa. Ei siksi, ettei kehon kapasiteetti riittäisi, vaan siksi ettei sitä osata hyödyntää taloudellisesti.
Jos heti alussa oppii huonoille tavoille, on tekniikkavirheiden korjaaminen myöhemmin erittäin vaikeaa. Parhaat aloittelijat oppivat kolmessa päivässä tehokkaamman ja taloudellisemman tekniikan kuin vuosikausia melontaa harrastaneet ”aktiivit”. Tämä pätee kaikkeen taidon oppimiseen, ikävä kyllä.
Toisinaan kuulee, että jalkojen sijoittaminen voimakkaasti haralleen, korostuneeseen sammakkoasentoon, parantaisi tasapainoa. Kovinkaan pitkälle ei tarvitse miettiä, kun huomaa väitteen olevan vailla pohjaa. Kyse on fysiikan perusasioista: Kaikki tasapainopisteen sivuilla oleva liikkuva massa pyrkii rikkomaan tasapainotilan. Mitä kauempana tasapainopisteen sivuilla liikkuva massa sijaitsee, sitä suurempia tasapainopoikkeamia sen pienetkin liikkeet aiheuttavat. Sivulle harottavat liikkuvat jalat keikuttavat kajakkia.
Urheilullisenkin henkilön keskivartalon asentoa säätelevät pienet ns. syvät lihakset eivät ole tottuneet nopeisiin asennonkorjauksiin istuma-asennossa. Ne yrittävät kyllä ja väsyvät nopeasti, jonka jälkeen olo tuntuu todella kiikkerältä. Eikä ihme – lihasten väsyttyä ei enää mikään ylläpidä kajakin ja vartalon asentoa. Polvien laittaminen kanteen kiinni tuo vain hetken helpotuksen, vähän kuin housuun pissaaminen pakkasella lämmittää hetken. Tasapaino kajakissa normaalissa melonta-asennossa paranee parhaiten harjoittelemalla. Omaa totuttua kiikkerämmällä kajakilla melominen on yksi hyvä harjoite, yhtä tärkeää on keskivartalon lihasten voiman ja liikkuvuuden kehittäminen. Harjoitteita voi avovesikaudella tehdä kajakissakin, vaikkapa pariharjoite jossa kajakissa paikallaan istuen heitellään palloa melojalta toiselle.
Jalat harallaan melomiselle on vain yksi hyvä perustelu – sitä tarvitaan jos normaali melonta-asento ei riitä pitämään melojaa kunnolla paikoillaan tai ylipäänsä paatissa sisällä. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi kajakin ohjaaminen voimakkaalla kallistuksella tai eskimopyörähdyksen suorittaminen. Pieniaukkoisessa tai hyvillä reisituilla varustetussa kajakissa ei ole tarvetta harottamiseen. Merikajakissa normaaleissa melontaolosuhteissa ei ole tarvetta istuma-asennon muokkaamiseen, tosin monissa merikajakkeissa on niin huono ergonomia (mm. pienet jalkatuet kaukana sivuilla) ettei ideaalinen asento ole mahdollinen. Koskimelonnassa (myös merikoskessa) epäilemättä on tarpeen istua polvet harallaan, mutta Suomen merimelontaolosuhteissa ei ole. Kuriositeettina mainittakoon että melonnan alkujuurilla, eskimokajakissa, istutaan jalat vierekkäin.
Rauli Rautavuori 
Olen luullut, että reisitukia käyttäessä (omassani niitä ei ole, joten en ole kovin tuttu niiden kanssa) pitää nimenomaan ”lukita” jalat sammakkoasentoon, mutta näin ei siis olekaan?!