Háldičohkkan maisemissa

PC314229

Vuodenvaihteen 2012 – 2013 hiihtovaelluksemme suuntautui Käsivarren erämaahan ja löyhästi sanottuna Haltin ”reitille”. Nopeina faktoina: lähtö ja paluu hiihtäen Kilpisjärven kyläkeskuksessa, kahdeksan päivää joista seitsemän varsinaista hiihtopäivää, narulla kartasta mitattuna 119 kilometriä. Kilpisjärvi-Termisjärvi-Meekonjärvi-Pihtsusjärvi-Halti-Urtashotelli-Didnujoen laakso-Kilpisjärvi. Yöpymistä autiotuvassa ja teltassa, tyyntä, myrskyä, kirkasta, nollanäkyvyyttä, kantavaa ja upottavaa lunta, jyrkkää ja loivaa maastoa. Kirkas, tyyni päivä Haltilla. Elämyslomaa parhaimmillaan.

Etusivun otsikkokuva: Katri Háldičohkkan huipulla, lyhyen matkan päässä Suomen korkeimmalla kohdalla olevasta ”vieraskirjasta”, johon kirjasimme itsemme numeroilla 110036 ja 110037. Yläkuvassa matkalla huipulle.


Pidempien tarinoiden ystäville – Saana-tunturin kierto pitkän kaavan mukaan:

Matkustimme pohjoiseen keskiviikon 26.12. iltajunalla, suuntana Kolari. Päädyimme lastaamaan junaan oman auton, koska auto+makuuhytti muodostui (polttoainekuluineen) hivenen edullisemmaksi kokonaisuudeksi kuin bussilla matkustaminen olisi ollut. Juna saapui Kolariin torstaina 27.12. aamulla, ajomatka kohti Kilpisjärveä saattoi alkaa noin klo 10.15. Ajomatka lumisateessa otti lounastaukoineen sen verran aikaa että olimme hämärtyvässä iltapäivässä vasta kahden jälkeen Kilpisjärven luontotalon parkkipaikalla (kylän eteläreunassa).

Ensimmäinen hiihtopäivä 27.12. alkoi siis iltapäivän hämärässä. Olimme etukäteen valinneet ensimmäisen etapin päätepisteeksi Termisjärven autiotuvan – kulttuurishokki on pienempi, kun pimenevässä illassa ja lumisateessa hiihtelee merkittyä moottorikelkkareittiä. Pian Cahkaljvrin jäältä avotunturiin noustua lumipyry sakeni niin paljon, ettei eteensä enää nähnyt. Totesimme ettei jatkaminen taida olla viisasta, laitoimme teltan ja ryhdyimme syömään päivällista. Sään haltijat olivat kuitenkin eri mieltä. Ruoan valmistuttua sää parani nopeasti. Alarinteestä lähestyi liikkuvia otsalamppuja. Perhana, tähän ei jäädä!

Pääsimme juuri parahiksi takaisin hiihtovalmiuteen, kun 13-henkinen virolaisporukka ilmestyi paikalle. He kertoivat olevansa matkalla Saarijärvelle. Pienen vatuloinnin jälkeen päätimme jatkaa Termikselle, virolaiset menköön täyttämään Saarijärven tuvan. Mitä vielä – ehkä tunnin hiihtelyn jälkeen näimme otsalamppujen seuraavan perässä. Viidentoista kilometrin iltahiihto vei kirkkaassa kuunvalossa kylpevälle Termisjärvelle, jossa autiotupa erottui jo pitkän matkan päästä. Sen verran työlästä kuitenkin oli, että Termiksen tuvan pihaan pääsimme vasta noin klo 23. Kiitos, kuu!

Hetken ilo Termisjärvelle pääsystä laimeni nopeasti illan ja yön mittaan, kun 13-henkinen virolaisporukka tunki kanssamme pieneen kahdeksalle mitoitettuun autiotupaan. Kylmää, kosteata, meluisaa. Lyhyt ja huonosti nukuttu yö. Virolaiset matkalla Haltille – tätäkö edessä koko viikoksi?

P1030647

Perjantai 28.12. valkeni (jos nyt valkenemisesta voi puhua, kuutamo vaihtui sujuvasti aamun sarastukseen) kauniina. Päätimme suunnata suoraan Meekonjärven autiotuvalle. Hieman pidempään paivätaipaleeseen saimme lisäpontta kuultuamme virolaisten keskinäistä keskustelua – sen verran saimme selvää, että keskustelun aiheena oli lyhyemmät päivämatkat ja Kuonjarjoen tuvalle hiihtäminen.

P1030653

Termiksen tuvalta hiihdimme järven jäätä itään noustaksemme Kutturankurun kautta pohjoiseen kohti Siedjonjavria. Aikamoinen nousu, jossa nousukarvat näyttivät kyntensä. Huipulla kelpasi pakata skinit takaisin ahkioon, edessä kilometritolkulla loivaa laskua ja tasamaata. Kurun huipulta avautui epätodellinen maisema, tkaa tulevassa valossa oli aluksi vaikeaa erottaa maaston piirteitä toisistaan. Pieni kompassiharjoitus korjasi tilanteen.

Siedjonjavrin jäällä lankesin ansaan, johon kokeneen retkiluistelijan ei pitäisi erehtyä. Märkään sohjolaikkuun hiihtäminen jäädytti sukset nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Onneksi toipuivat raaputtamalla siedettävään hiihtokuntoon. Puuhan lomassa katselimme tunturissa porojaan kokoon ajavan moottorikelkkailijan puuhia. Raittijärven lapinkylän laidunmaita, Raittijärveläinen poroisäntä? (Raittijärvi on ympäri vuoden asuttu kylä 40 km lähimmältä tieltä.)

Kahperusjoen ylityksen jälkeen alkoi nousu kohti Gahperusvarrin jyrkkää itärinnettä, jota mukaillen pääsisimme vähitellen laskeutuvassa hämärässä suuntaamaan Meekolle. Koko päivän lännestä tunturien takaa yrittäneet pilvet välillä lähes onnistuivat peittämään näkyvyyden, mutta loppujen lopuksi nouseva kuu voitti kamppailun. Kuun vastavalossa näimme Saivaaran profiilin sekä Meekonjärveä rajaavat jyrkänteet. Alhaalla laaksossa erottui tunturikoivikkoa. Valo riitti jopa alas viettävän rinteen jyrkkyyden näkemiseen ..

PC284203

Lasku sujui yhdessä hujahduksessa. Iltapäivällä klo 17 aikaan Meekonjärven autiotupa tuli näkyviin viimeisen kumpareen takaa. Noin 19 km päivämatka takana. Sisään, patjat laverille, tulet, ruokaa. Milloin virolaiset saapuvat? Eivät saapuneet. Osoittautui, että olimme jättäneet heidät päivämatkan päähän! Yöllä tuuli pauhasi tuvan nurkissa, eipä olisi huvittanut olla yönselässä hiihtelemässä.

Meekon tupa

Lauantaina 29.12. oli vuorossa helpompi päivä, lyhyt hiihto Meekolta Pihtsusjärven tuvalle. Tähänkin päivään mahtui omat haasteensa – jyrkkä nousu Vuontisjärveltä Pihtsuskönkään itäpuolta (kesäreitin puolta) teetti työtä.

P1030665

Nousun huipulla odotti jäätynyt Pihtsusköngäs. Varmasti vaikuttavampi näky kesällä, kun vesi virtaa. Jälkikäteen osoittautui, että helpommalla olisi päästy hiihtelemällä länsipuolelle Vallesmannin huvilalle ja nousemalla siitä ylös.

P1030671

Pihtsusjärvellä erottui ensimmäisenä järven eteläpään porokämppärypäs. Onneksi talvella ei valkoinen asuntoperävaunu erotu – niitäkin maisemassa on havaittu.. Pihtsuksen kämpät ovat käytössä kesäaikaan, kun Raittijärven porot ajetaan räkkää pakoon ylös tunturiin. Pihtsuksen aita palvelee samalla porojen kesäisenä merkintäpaikkana.

P1030677

Pihtsuksen tuvalle saavuttiin kirkkaassa säässä noin klo 14.30. Helppo 11 km päivä. Juuri ennen tupaa tapasimme ensimmäiset vastaantulijat, kolme kaverusta jotka olivat käyneet Haltilla edellisenä iltana, ja olivat jo paluumatkalla Kilpisjärvelle.

Illalla Pihtsuksella näkyvyys huononi vähitellen alle sataan metriin ja nousi kova tuuli. Myräkkä jatkui koko yön, eikä aamullakaan osoittanut hellittämisen merkkejä.

Vasta puolen päivän aikaan sunnuntaina 30.12. näytti siltä, että keli voisi keventyä. Muistimme ”perässä hiihtävät” virolaiset. Näkyvyyskin hieman parani. Kelo oli 13, suuntana Haltin vanhempi, pienempi (peruskorjattu) autiotupa!

Pian Haltijärveltä laskevan Govdajoen laaksoon päästyämme näkyvyys katosi kokonaan. Tuuli perhanasti, onneksi takaa. Nollanäkyvyydessä , jossa ei paljoa suksiaan pidemmälle erottanut, hiihdimme GPS-suunnalla ylimääräisiä mutkia ja jyrkänteitä välttäen Haltin vanhalle tuvalle. Juuri ennen tupaa Haltijärvellä tuuli keveni hieman, tupakin erottui jo parinsadan metrin päästä harmauden keskeltä tummana laiskänä. Saavuimme 15.30 Haltin tuvalle, 9 km ja 200m nousu reiluun kahteen tuntiin. Kohtuullista.

Myrsky jatkui vielä pitkälle yöhön. Mietimme, kauanko joutuisimme odottamaan Haltille pääsyä. Kävisikö Katrille kuten 16 vuotta aiemmin, huipulta ei näkisi juuri mitään?

Uudenvuoden aatto 31.12. valkeni hämmästyttävän hiljaisuuden vallitessa. Tyyntä, kirkasta. Ei pilviä. Haltille!

Kolmen kilometrin nousu, 400 korkeuserometriä, sujui skinit suksenpohjissa hiihdellen tunnissa. Haltin eli Háldičohkkan huipun saavutimme klo 11.

PC314234

Nimet vieraskirjaan (numerot 110036 ja 110037), kuvia, vieraskirjalta lyhyt hiihto korkeimmalle kohdalle eli todelliselle huipulle Norjan puolella.

PC314238

Uudenvuoden toivotukset puhelimitse hoidettiin samalla, Haltin rinne on Käsivarren erämään harvoja paikkoja joissa matkapuhelinverkko kuuluu.

PC314227

PC314239

Uudenvuoden aaton kruunasivat Haltin laskettelurinteen alla odottavat uudenvuoden nakit keitetyillä perunoilla. Kyllä, raahasimme tätä tilaisuutta varten erämaahan painavaa ruokaa! Iltapäivän lepäilyn lomassa tarkkailimme Haltin rinteelle noussutta suurta virolaisryhmää. Onneksi ei jääty Pihtsukselle.

P1030720

Päivämatkaa tuli Haltilla käynnin edestakainen 6 km.

Vuoteen 2013 ja tiistaipäivään 1.1. heräsimme Haltin tuvalla sumuisessa, mutta tyynessä säässä. Tämä oli reissun ainoa selvästi lämpimämpi päivä. Lumi muuttui kosteaksi ja upottavan raskaaksi hiihdettäväksi. Muuten pakkaset pysyttelivät arviolta -10 ja -25 asteen välillä, lämpömittaria meillä ei ollut matkassa.

Oli aika jatkaa matkaa. Osittain mittariohjatusti tehty laskeutuminen Pihtsukselle sujui alle kahdessa tunnissa, vaikka yhdessä töppyrässä toinen ahkion vetoaisoistani päättikin katketa. Pikakorjaus ilmastointiteipillä, lastaksi oma saha. Jotain hyötyä siitäkin. Pihtsuksella kaivelin jätepisteen taustoja hetken aikaa. Löytämäni katkenneen haravan lasikuituvarsi kesti vetoaisan lastana koko loppumatkan.

Pihtsukselta jatkoimme saman tien matkaa etelään. Pihtsuskönkään länsipuolelta löytyi kartassa lupaavalta näyttänyt hyvä reitti alas kohti Urtashotellia, jonne saavuimme 17 km hiihdon jälkeen klo 15 korvilla. Urtashotelli on Urho Viik -nimisen metsänhoitajan, tunnetun Kilpisjärvellä vaikuttaneen Mallan luonnonpuiston vartijan, vuonna 1959 Urtaslaaksoon rakentama autiotupa. Lautaseinainen maja poikkeaa oleellisesti muista alueen autiotuvista. Viik rakensi sen heinäladon purkutavarasta kalamajaksi itselleen. Tavarat tuotiin erämaahan ajoporolla vetäen. Metsähallitus on suunnitellut tavanomaisemman autiotuvan rakentamista Urtashotellin viereen, vanha ”Hotelli” jäisi museokohteeksi. Sääliksi käy tarkoitukseen yksittäiskappaleena valmistettua Juudas-nimistä kamiinaa, jos se jää käytöttä museoesineeksi.

P1030727

Urtashotellissa oli, Juudaksen ansiosta, sangen kotoisaa, vaikka paikka aluksi karulta näyttikin. Tas yksi hyvin nukuttu yö. Tässä kohtaa on muistettava huomauttaa Urtashotellin heikkoudesta – puuhuoltoa ei ole, Juudakselle ei välttämättä ole ruokaa. Tällä kertaa käytimme osan jonkun syksyllä tuomista puista, seuraavalla kerralla sopivasta suunnasta tullessamme tuomme vastaavan määrän tilalle.

P1030744

Keskiviikkona 2.1. matka jatkui Urtaslaaksoa ylös kohti Lossujärveä. Vielä upottavassa lumessa rämpimisen jälkeen saavuimme puolilta päivin (jo kireässä pakkasessa) Lossulle. Lounastauko, päivä ei vielä täysi. Järven takana lännessa erottui norjalaisten Loassuhytta, jossa on avoin autiotupapuoli.

P1030750

Rajalla Loassuhyttan vieressä olevan poroaidan ylitettyämme jatkoimme kuitenkin matkaa alas kohti kapanevaa Didnujokilaaksoa, tavoitteenamme päästä Kilpisjärvelle kurvaavaan reittimme kohtaan päivän aikana. Iltapäivän pimeässä (kuu nousui päivä päivältä myöhemmin) päätimme lopulta matkanteon puurajan yläpuolelle kohtaan jossa Didnujoki muuttuu jyrkäksi kanjoniksi. Ahkion päällä rullalla koko ajan matkustanut Svalbard 3 -teltta pääsi tositoimiin!

P1030752

Yöllä ylhäällä tunturissa vaikutti tuulevan, mutta se ei juurikaan telttaamme värisyttänyt. Muutakaan värinää ei esiintynyt, lämpimät varusteet sekä ruokaa ja juomaa tauotta valmistava MSR XGK -rakettimoottori pitivät siitä huolen. Päivämatkaksi tuli noin 18 km.

P1030758

Torstai 3.1., retkemme kahdeksas ja viimeinen päivä. Alas tunturista kumpuilevan (kumpuileva on kyllä aika lievä sana kuvaamaan mokomaa) maaston kautta.

P1030757

Järven jäätä Suomen rajalle, kotimaassa metsäistä moottorikelkkauraa Siilasjärvelle, jäätä pitkin Pikku-Mallan juurelle, Kilpisjärven jäätä takaisin kylälle. Saavuimme Kilpisjärven kylään noin klo 18. Hiihdimme suoraan Kilpisjärven Lomana ja Tundreana tunnetun majoitusliikkeen pihaan, parin sadan mertin päähän autosta. Olisiko mökkiä tai huonetta vapaana? Kyllä oli, vaelluksemme päättyi suoraan mökin pihaan ja ansaittuun saunaan.

Saana-tunturi tuli kierrettyä ja monta muuta hienoa maisemaa nähtyä. Jälleen yhtä kokemusta rikkaampina palasimme erämaasta.

Auto, mitä autosta? Se löytyi Luontotalon parkista. Ei tarvinnut lapioida esille. Lähti heti käyntiin. Jarrut olivat jäässä, hakkasin puoli tuntia ruuvimeisselillä ja rengasavaimella ennenkuin auto suostui hievahtamaan.

Seuraavana päivänä käänsimme auton keulan kohti Yllästä ja hiihtolatuja. Autossa uskollisesti odottaneet latusukset pääsisivät ulkoilemaan. Se onkin kokonaan toinen tarina..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s