Helgeland 2014
Artikkelin alkuosassa yleistietoa Helgelandin alueella melomisesta. Alempana yksityiskohtaisempaa tietoa ja kokemuksia melomamme reitin varrelta. Kartta tulee täydentymään vielä hyväksi havaituilla leiripaikoilla, kunhan ehdimme.
Rauli Rautavuori ja Katri Malmström
Helgelandin saaristo – Helgelandskysten. Norjan suurin saaristoalue, jonka leimallinen piirre on madaltuvan merenpohjan ja merestä vain joitakin metrejä kohoavien matalien saarien sekä suoraan merestä nousevien kilometristen vuorten kontrasti. Saaristo, jonka ulkoreunalla, uloimilla saarilla meloja kohtaa syvän ja kunnioitusta herättävän Norjanmeren, mutta eteläisempien kuntien saaristosokkelossa on suhteellisen suojaista tuulisimmillakin keleillä.
Pohjoisessa Helgeland muodostuu isoista pääsaarista niitä ympäröivine pienine ”satelliitteineen” sekä saariryppäitä erottavista 10 – 15 km avoimista merenselistä. Vuorten kupeella olevista U-kirjaimen muotoisista poukamista paljastuu upeita valkoisia hiekkarantoja. Alue on avointa ja tuulisella kelillä erittäin vaativaa, kuten valtameren reunalla yleensä, mutta palkitsee säätietoja kärsivällisesti seuraavan ja harkintaa käyttävän melojan (jonka taitojen ja kokemuksen on toki oltava olosuhteiden tasalla).
Etelään mentäessä saaret muuttuvat pienemmiksi ja upeat hiekkaiset rantautumispaikat muuttuvat vaikeammin löydettäviksi. Toki rantaan pääsee ja leiriytyminen onnistuu, mutta turhan kranttu ei saa olla – ellei selvitä etukäteen parhaiden rantojen sijaintia. Saaristoalueen eteläreunalle, Vegan suurelle saarelle saapuessa palataan jälleen pohjoisen maisemiin. Yleisesti ottaen voi sanoa, että hyvien rantojen löytäminen on helpompaa alueen sisemmissä osissa ja valtamereltä katsoen suojan puolella, mutta poikkeuksia on.
Vuoroveden korkeusvaihtelu Helgelandin alueella on suurimmillaan noin kolme metriä, pienimmillään puolestaan puolentoista metrin paikkeilla. Lähinnä tällä on merkitystä leiripaikan etsinnässä sekä kulkukelpoisen reitin valinnassa matalikkoalueilla, nopeasti, koskimaisesti virtaavaa vettä ei oikeastaan löydy mistään.
Karttoina Nordecan Norge-serien 1:50 000 maastokartat ovat käyttökelpoisia. Vedenkestävälle materiaalille painettuna ne sopivat hyvin melontakäyttöön. Ainoa miinus on, ettei karttoihin ole merkitty valmiiksi erantoa, vaan se täytyy kunkin karttalehden osalta mitata kompassisuuntiman avulla erikseen. Garminin Bluechart G2 merikortit osoittautuivat toimiviksi ja paikkansa pitäviksi myös Helgelandin alueella.
”Helgeland – melojan Eldorado” mainostavat norjalaiset aluetta. Ehkä hieman ylisanoja, mutta hieno saaristoalue josta löytyy melottavaa ja nähtävää kaiken tasoisille merimelonnan harrastajille. Alueella toimii lukuisia melontayrittäjiä joilta voi vuokrata kalustoa. Eräs keskeisimmällä paikalla sijaitseva yritys on Havnomadens Kajakksenter Heroyn Husvaerin saarella. Sopii vaikka melontaretken turistikohteeksi, etenkin kun heidän pihaltaan on vain muutaman kivenheiton verran matkaa kahvionakin toimivan kyläkaupan ovelle.
****
Olimme varanneet kesän 2014 melontaretkeemme Helgelandin alueella kahdeksan päivää vesillä, mutta hyvien säiden johdosta tulimme meloneeksi suunnittelemamme reitin kuudessa päivässä. Reittimme noudatteli löyhästi Ut i Naturen – matkakohteena Helgeland TV-ohjelmassa esiteltyjä paikkoja. Kuten kahtena edellisenäkin kesänä, teimme matkaa Kayakpro Zazzzu -kaksikollamme, jonka hyvän marssivauhdin ansiosta matka joutuu, jolloin kohteissa ja leiripaikoissa oleiluunkin jää aikaa. Reitin pituudeksi tuli noin 300 km.
Aloitimme retken Sandnessjøenin leirintäalueelta (Steiro), jossa yövyimme ajomatkan päätteeksi. Leirintäalue salli auton pysäköinnin viikon retken ajaksi tuota yhtä yöpymistä vastaan. Vesillelähtöpaikka löytyi välittömästi leirintäalueen vieressä etelään osoittavalla niemenkärjellä(mutta ei alueella) olevan venevajan luota loivalta rantakalliolta. Rantaan lähelle pääsi telttailualueelta kärrypolkua jossa auton maavara riitti juuri ja juuri.
Lähes koko Helgelandin alueen kiertävä reittimme kulkisi täältä ensin pohjoiseen ja luoteeseen Trænalle, sitten ulompaa saaristoa etelään Vegalle asti ja lopuksi taas pohjoiseen ja koiliseen takaisin lähtöpaikkaan. Tyypillinen pohjoisen Norjan kesäsää on 10 – 15 lämpöasteen sekä vaihtelevien pouta- ja sadepäivien rytmittämä. Meriveden lämpötila keskikesällä harvoin nousee yli 11 – 12 asteen, voiden olla jopa pari astetta alhaisempikin. Tänä vuonna oli erilaista. Pääosin T-paitamelontaa paahtavassa helteessä, eikä melarukkasten käyttöönottokaan kertaakaan lipsahtanut mieleen, vaikka yhtenä päivänä saatiinkin anorakkisäätä. Vain melonnan jälkeen uimaan mennessä palautui mieleen, ettei olla Kreikassa ..
Dønnan saaren itärannoilta löytyy tasaisin välein matalia hiekkaisia ja soraisia rantoja. Paljon aikaa varanneelle (tai sääpäivän sattuessa kohdalle) löytyy turistioppaita selailemalla nähtävää ja tehtävää. Me pidimme vain lounastauon lähellä tämän suuren saaren pohjoiskärkeä.
Lovund on tunnettu lunniyhdyskunnastaan. Saaren ympärivuotinen asutus on elpynyt merilohen kasvatuksen ansiosta. Melojan kannalta ei välttämättä niin hyvä juttu, kalanjalostuksen ominaistuoksu kun kantautuu tuulen mukana kauas. Jätimme Lovundin asutun taajaman käymättä rantautuen sen sijaan saaren länsireunalta löytyvän kohtuullisen suojaisen lahden pohjukassa olevalle komealle hiekkarannalle. Hiekkaa, parturoitua nurmikkoa ja kesyjä lampaita. Bää! Niin, ja jälkeemme rantautunut ruotsalainen melojaryhmä, kaikilla samanlaiset VKV:n kajakit.
Lampaiden lempimaastoa tuntui olevan rannan länsipuolella nouseva kukkula, jolta on erinomainen näköala merelle ja Trænan saaren suuntaan. Kukkulan huipulla sijaitsevat pöydät tarjosivat helteisellä kelillä mainion tuuletetun ruokailupaikan. Viereinen retkeily-yhdistyksen ylläpitämä grillikatos lienee käytössä alueen tavanomaisilla kesäsäillä. Jos lampaiden yöllinen määkiminen ja vaeltelu ei haittaa, hyvä ja mukava leiripaikka. (Bää! Klo 2 yöllä. Kuuluu kajakin kolinaa. Mitä on tekeillä? Teltan ovi kiinni ja takaisin nukkumaan – lampaathan ne siellä vain, nuoleskelevat kajakkien kansia. Harmi että jäi kuva ottamatta.)
Lovundilta on 15 kilometrin avoin ylitys Trænan saariryhmälle. Kokonaismatkaa leiripoukamasta Traenan Sannan jylhälle saarelle kertyy 20 km. Jollei kauppaan ole asiaam Husoyan kyläsaaren voi ohittaa etelän tai pohjoisen puolelta. Kaikki kolme rantautumiskelpoista biitsiä löytyvät Sannan saaren itäreunalta, Traenstavenin vuoren alta.
Træna on tunnettu paitsi luonnonmuodoistaan, myös asutushistoriastaan. Sen kerrotaan olevan Norjan vanhin yhtäjaksoisesti asuttu kalastajayhdyskunta. Vanhimmat asutuslöydöt ovat kivikaudelta. Nykypäivää puolestaan edustaa Trænafestivalen, kevyen musiikin tapahtuma, jonka esityspaikkoina toimivat luonnon muovaamat näyttämöt, mm. Kirkhelleren-niminen luola. Meloja täydentää vesivarastonsa, tyydyttää kahvin ja vohvelin tarpeensa, sekä tarvittaessa ”laskee ankkurinsa” kylätalolla, joka sijaitsee itäpuolen rantojen välittömässä läheisyydessä. Tunneli vuoren läpi vie huipulla sijaitsevalle tutka-asemalle, josta avautuvat komeat näköalat. Ylös kävelee puolessa tunnissa, mutta matkanteko hidastuu radikaalisti jos otsalampun patterit loppuvat kesken valaisemattoman tunneliosuuden (meillä ei loppunut).
Åsværin kallioinen, kukkulainen saariryhmä sijaitsee reilun kymmenen kilometriä Lovundin eteläpuolella. Pohjoisesta saapuva näkee ensimmäisenä Åsværin vanhan ja uudet majakan siluetit korkealla kalliolla. Tai näkee ken näkee, pian Lovundin nurkalta Åsværia kohti suunnattuamme luoteistuuli nousi arviolta 10 m/s lukemiin, sumun huonontaessa näkyvyyden ehkä sataan metriin. Surffia kompassisuunnalla. Osuimme tietenkin täsmälleen majakkasaarelle. Majakkasaaren pienessä poukamassa (joka olisi mahdollisesti sittenkin Åsværin paras paikka nousta maihin ja leiriytyä) pumppasimme etummaisen istuma-aukon tyhjäksi. Aukkopeitteestä huolimatta vesilastia oli kertynyt reilusti etumelojan eli Raulin istuimen tasoa korkeammalle, ehkä muutama ämpärillinen.
Majakan lisäksi Åsværilla ei ole juuri muuta nähtävää. Kylä sijaitsee saariryhmän eteläpäässä, samoin seuraavat käyttökelpoiset rantautumispaikat. Ne ovatkin sitten ”standardinorjaa” – kajakki vedetään/nostetaan liukkaan levän peittämään kivikkoa ylös niitylle.
Åsværilta etelään matka jatkuu muutaman kilometrin välein sumun seasta löytyviltä luotoryppäiltä seuraaville. Hiekkapoukamassa taukoillessa pilviverho avautuu – mikä upea maisema! Seitsemän Sisaruksen vuorijono Sandnessjøenin yläpuolella, Dønnan saari vuorineen, pieniä luotoja joka puolella. Täältä löytyisi tarvittaessa leiripaikkoja.
Husvær kuuluu Herøyn kuntaan, sijaiten Dønnan eteläkärjestä länteen. Aiemmin mainittu Havnomadens Kajakksenter sijaitsee hyvällä paikalla alueen suojaisimman saariston keskellä. Melontakeskus toimii monelle retkien alku- ja päätepisteenä, sillä kajakkien vuokraus- ja melonnanohjaustoiminnan ohella se tarjoaa myös majoitusta melojaryhmille. Melontakeskuksen yrittäjät Inge ja Bent Skauen kertovat mielellään yrityksensä vaiheista sekä alueen melontamahdollisuuksista. Heidän neuvoillaan löytyy monta hienoa paikkaa, jotka eivät välttämättä muuten osuisi kohdalle.
Samassa kylässä on hyvinvarustettu ruokakauppa. Retkellä olevien melojien yöpaikka löytyy muutaman kilometrin päästä kylän eteläpuolelta. Kahden kallion välistä loivaa sora/hiekkaränniä pääsee ylös lampaiden hoitamalle nurmikolle. Täällä lampaat ovat arkoja, eikä niistä aiheudu yöllistä häiriötä. Näin jälkikäteen ajateltuna – näyttivät vähän mufloneilta, mutta eivät kuitenkaan olleet niitä. Täytyypä selvittää.
Matka jatkuu länteen. Lånan on omalaatuinen kyläyhteisö valtameren reunalla. Matalilla luodoilla näyttää kohovan taloa talon viereen. Mutta miksi osaa niistä näyttää niin pieniltä? Lånanilla on perinteisesti eletty haahkan untuvan keräämisellä ja muilla merellisillä elinkeinoilla. Saarelaiset ovat rakentaneet haahkoille suojia, joihin ne joka kevät palaavat pesimään. Pesinnän päätyttyä saarelaiset keräävät untuvan, jota haahakaemot ovat nyppineet itsestään pesän pehmikkeeksi. Nykyisin saarilla ei enää ole ympärivuotisia asukkaita, mutta viimeinen saarilla kasvanut sukupolvi palaa joka kesä ikäänkuin kesämökille perinnettä ylläpitämään. Haahkan untuva myydään edelleen tyynyjen, peittojen ja käsineiden raaka-aineeksi. Vegan saaristo kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon juuri omaperäisen Lånanin vuoksi!
Satunnaista kävijää Lånanilla viihdyttää pieni museo, jota paikalliset ylläpitävät ja mielellään esittelevät. Lånan, kuten koko Hysvær-Skjærvær-Lånanin linnustonsuojelualue, on lintujen turvasatama. Asutuilla saarillakin liikkuminen on sallittua vain polkuja pitkin. Kajakilla rantautuminenkin on Lånanilla viisainta hoitaa vuoroveden mukana nousevan ja laskevan ponttoonilaiturin kautta.
Lånanin seudulla on suuria laskuveden myötä kuivuvia merialueita, mikä on helppo havaita matkan jatkuessa saariryhmältä etelään. Kartassa ei ole saaria,mutta silti niitä on joka puolella (topografikarttaan on merkitty kuivuvat alueet harmaalla värillä). Hysvaerin pääryppääseen saisi nousta maihin, mutta matka jatkuu ohi. Paikallisten mukaan täällä ei ole hyviä leiripaikkoja.
Vegan suuri saari vuorineen on näkynyt eteläisessä horisontissa jo pitkään. Sen lounaiskulmalla olisi hiekkarannan tarjoavia poukamia, mutta nouseva surffimyötäinen saa jatkamaan lounaiskulman ympäri. Länsipuolella sijaitsevan Solan saaren eteläreunalla oleva poukama jää tällä kertaa näkemättä – sielläkin olisi kelpo leiripaikka.
Vegalla riittää katsottavaa moneksi päiväksi. Esimerkkipäivän ohjelma: herätys eteläreunalla Ervikan lahdessa. Aamupala tuulettomassa pätsissä. Melonta Rørøy:n satamaan itärannalle ja kajakki parkkiin ambulanssiveneen tukikohdan taakse. Kävellen 30 min Gladstadin turisti-infoon, josta vuokralle pyörät (melkoisia tunkkeja ne olivat, mutta matka sujui joutuisammin kuin kävellen). Pyörällä Gullsvågflelletin juurelle, josta jalan jyrkkää polkua ylös vuorelle, 725 m.o.h. Crocsien narinaa – ylhäällä louhikossa ollaan krokotiilikenkien maasto-ominaisuuksien äärirajoilla. Alle kolme tuntia edes takaisin, ylhäällä vietettyine taukoineen. Sitten pyöräily takaisin, jätskittely kylässä, pyörien palauttamisen jälkeen kävely kajakille. Päivän toisena melontarupeamana kohti hienoa biitsiä Tåværetin saariryhmässä. Illalla paistinpannulle Gladstadin kaupasta ostettuja tuotteita!
Tåværetin jälkeen on vielä nähtävä Skålværin ulkoilmamuseo, tavallaan Seurasaarta muistuttava paikka kylineen ja luontopolkuineen. Laivalaiturille pääsee nousemaan portaita veden pinnan tasolta. Täällä on ollut kauppapaikka monia vuosisatoja, nykyisin aluetta ylläpitävät vapaaehtoiset.
Helgelandin kierros päättyy Sandnessjoenin leirintäalueen rantakalliolle. Jos varapäivät jäävät käyttämättä, kuten meillä, yhden saa käytettyä nousemalla jollekin Seitsemän sisaruksen huipuista. Breitinden eli Stortinden 910 m.o.h. palkitsee vaivan tarjoamalla upeat näköalat yli koko melotun Helgelandin saaristoalueen. Vain Traena katoaa kauas aavan meren utuun. Näitä reittejä varten on varattava Crocseja paremmat kengät mukaan! Maastojuoksukengillä pärjää hyvin, ne pitävät louhikossakin.
Artikkeli mahdollisesti täydentyy. Kysymyksiä voi esittää alla kommenteissa. Täydentäviä valokuvia tulee parin seuraavan päivän mittaan, tässä niitä odottaessa linkki laajempaan kuvagalleriaan.
Rauli Rautavuori 
Kommentit